Isi

Kirjottelin tossa mulle tosi tärkeästä aiheesta biisin. Edesmennyt isini on ollut mulle suuri inspiraation lähde ja kaikista diipeimmät biisit syntyy kun ajattelen isiä. Minulla, toisin kuin monilla muilla, ei ole yhtäkään huonoa muistoa, joten eräällä kummallisella tavalla olen todella onnekas. Ikävä on silti kova. Joten tässä lyriikat:


Pienenä tyttönä

Katselin teeveest nelkytviisminuuttii, kuinka vuokra-asuntojen hinta kohti 
kattoo hiipii. Aloin miettiin omaa elämää, vajaa pari vuosikymment sitten 
söin räkää, sua alko aika silloin sisältä mädättään. En voinut tietää, että 
poden tätä ikävää vielä tänään. Olit mulle kaikki kaikes, maan alta mulle 
kuiskaat, se vetää mut haikeeks. Lyön vetoo, et mua ei käy kateeks, 
anteeks, en voi enää sulta pyytää, mut onneks siihen ei olis syytäkää. 
Mihin tää ikävä mut vie, onko tää vaan loppumaton tie. En tie-dä mitä 
huomen tapahtuu, kuka seuraavaks kaatuu. Miksi ympäriltäni vaan 
kaikki maatuu.


Pienenä tyttönä juoksin pitkin pihaa, hymy kasvoilla, vaikka kasvot 
ruvella. Kaatunut olin usein, ihan liian usein, mutten maahan jäänyt. 
Katseeni kuitenkin oli aina eteenpäin kääntynyt.


Kääntyykö myös uusi sivu näiden suruvuosien jälkeen, vuorelle 
kiipeemisestä alamäkeen ja säkeen tän kun kirjotan, sut salaa mä 
tapaavani odotan. Olet samanlainen mun mielessä, kun valokuvissa ja 
mun unissa sut usein eläväksi saan. Varpaiden alla vaan mutaa, kunnes 
kuva alkaa sulaan. Herään, ei se totta ollutkaan. Kuiskaan "Isi, oletko sä 
siellä, minne pirut ei lennä?" Päällä pilven sun katsovan mua uskon, 
muistatko vielä suuren lumiukon, kun kahteen metriin kurkotit pään 
toisenkin puoliskon. Kaiken kertoa sulle uskalsin, ootko läsnä, tunnetko 
tuskani...


Pienenä tyttönä juoksin sun syliin, hymy kasvoilla, vaikka kasvot ruhjeilla. 
Puhalsit arveksi mun vuotavat haavat. Kun menit pois arkku avonainen 
oli, kuin mun sieluni se apeana soi.


Kenen puoleen käännän kasvoni nyt, jopa lähimmät ystäväni sanovat ei 
se ikävä tyrehdy. Opin ehkä elämään lopulta sen kanssa. Tuntuu sun 
poismeno olevan mulle ikuinen ansa. Joit pääsiäisenä raa´an 
kananmunan, et sain maalata sen, joit toisen, jos mul jäi himo 
maalaamiseen. Ongit lelukaloi akvaariosta mun kanssa, haroit hiuksiani, 
näitä en koskaan unohda. Poistaa mielestäni en pahoja muistoi voi, koska 
kaikki mun päässä harmonisesti soi. Ei pahaa sanaa, ei huonoa muistoa. 
Tiedän, olisit ylpeä musta. Olit maailman paras isi, miksen kauemmin 
saanut pitää kiinni susta...