Olen jo pitkään miettinyt, mitä kuoleman jälkeen mahdollisesti on. Onko siellä pelkkä loputon tunneli, jonka päässä näkyy valoa, käytkö läpi koko elämäsi syntymästä kuolemaan, synnytkö uudelleen joksikin muuksi vai oletko vain kylmä kuori vailla sielua?
Vaikka olen pessimistiksi itseni luokitellut, niin tässä asiassa haluan uskoa uudelleensyntymään. Pelkään kuolemaa ja pelkään sitä, että elämäni loppuu siihen, kun sydän pysähtyy. Aihetta on ahdistavaa ajatella, vaikka uskoni on optimistinen.
Haluan etenkin uskoa näkeväni kaikki poismenneet läheiset ja jutella asioista, jotka jäivät sanomatta, halata ja iloita. Haluan säilyttää toivon, enkä halua päätyä pelkäksi kuoreksi. En halua uskoa, etten ole enää kuoleman jälkeen kukaan tai mikään.
Mietin aina, että olenkohan minä joskus ennen syntymääni ollut joku muu, jokin historiaan kirjoitettu henkilö muistamatta siitä mitään. Jos olen ollut joku tai jokin muu, niin mikä on ollut erityiskykyni? Onko edellinen elämäni muokannut minut tällaiseksi, joka olen nyt?
Jos meillä on kuitenkin vain yksi elämä, niin miksi jotkut käyttävät sen muiden satuttamiseen? Luulisi yhden ainoan elämän olevan liian lyhyt pahantekoon sen sijaan, että yrittäisi nauttia joka hetkestä olematta paha kenellekään. Itse myönnän hairahtuvani myös tältä polulta liian usein... Rönsyilläkseni mansikan tavoin hieman lisää; luin jutun kassatyöntekijöistä ja siitä, kuinka ihmiset arvostelevat heidän epäonnistuneen elämässä ja joutuneen moiseen työhön.
Miksi pitää ajatella ensin negatiivisuuden kautta? Miksei voi vaan kelata, että joku pitää asiakaspalvelusta ja pitää uusien ihmisten tapaamisesta, ja pitää työstään? Olen kiertänyt tähän ikään mennessä monia työpaikkoja ja voin omasta kokemuksesta sanoa, ettei kassalla oleminen ole pahimmasta päästä, vaikka en sitä työtä enää teekään. Valittamisen ja arvostelun sijaan valitsin itseäni kiinnostavan alan.
Mieleen tulee vain, että kuinka monta arvostelijaa on ollut kassalla töissä ja siten voi töksäytellä, että joku on epäonnistunut. Kaupan alalle koulutautuu aspasta tykkäävät ja esimerkiksi minä metallialalle, koska menestyn miehisellä alalla. En siedä ulkonäkökeskeisiä ihmisiä, siksi en viihtyisi vaikkapa mallin työssä, jossa kynnen katkeaminen, meikkien leviäminen tai kuvan epäonnistuminen voi olla oman maailman tai uran loppu. Minä pystyn kävelemään paikasta A paikkaan B ja kukaan ei sano, etten osaisi kävellä.
Siedän kyllä mallina työkseen/sivutyökseen duunaroivia ihmisiä, en vain siedä sitä ylipaineistettua alaa. Monet varmasti pitävät minusta ihmisenä, mutteivät olisi päivääkään minun paikallani töissä haavoittamassa ja likastamassa käsiään. Ja taas tulen kysymykseen; Miksi ihmiset eivät saisi viettää elämäänsä haluamassaan työssä, koska elämä on kuitenkin liian lyhyt vastenmieliseen työpaikkaan tai muuten vastenmieliseen olotilaan?
Aivan niin, olettaen että meille on annettu vain se yksi ainoa elämä...
-Jassu
Spit vitriol. Not swallow. Set fashion. Not follow. IT IS PEACOCK, BITCH!
keskiviikko 10. syyskuuta 2014
maanantai 8. syyskuuta 2014
Kaikki kaunis katoaa
Olen ollut viimeisimmät neljä viikkoa ahdistunut, odottava, lamaantunut, onneton ja surullinen. Suru huipentui viime torstaina, kun rakas pappani nukkui pois taisteltuaan tovin munuaistulehdusta vastaan.
Joka kerta, kun luulen, että itkeminen ja kaipaaminen on ohi ja olisi hieman helpompi hengittää, niin ahdistus ja paino rinnan päälle palaa. Pappa oli minulle kuin oma isä, siitä lähtien kun oma isini kuoli. Hän vei minua pianotunneille ja haki koulusta, jos tarvitsi. Hän auttoi, oli tuki ja turva. Ei koskaan pettänyt tai tuominnut. Oli rakastava ja läsnä.
On niin vaikea ymmärtää, että tuo ihminen on poissa ikuisesti. Jäi niin paljon sanomatta, jäi niin paljon kerrottavaa. Jäi näkemättä, kun minä saan lapsia ja jäi näkemättä miten ne kasvaa. Olen murtunut ja olen turtunut. Töihin pitäisi kyetä ja hymyillä vaikka ei hymyilytä.
Onneksi minulla on ystävät, äiti ja avomies, jotka jaksavat tukea ja kysellä miten voin. Nyt en tarvitse neuvojaa vaan olkapään, jota vasten itkeä ja korvat, jotka kuuntelevat murheet. Sitten kun teillä on huolia, niin lupaan olla läsnä, lupaan olla se "pappa", joka minuakin tuki loppuun asti.
Lepää rauhassa varaisi, pappa, isä ja aviomies. Me kaikki kaivataan sinua!
Joka kerta, kun luulen, että itkeminen ja kaipaaminen on ohi ja olisi hieman helpompi hengittää, niin ahdistus ja paino rinnan päälle palaa. Pappa oli minulle kuin oma isä, siitä lähtien kun oma isini kuoli. Hän vei minua pianotunneille ja haki koulusta, jos tarvitsi. Hän auttoi, oli tuki ja turva. Ei koskaan pettänyt tai tuominnut. Oli rakastava ja läsnä.
On niin vaikea ymmärtää, että tuo ihminen on poissa ikuisesti. Jäi niin paljon sanomatta, jäi niin paljon kerrottavaa. Jäi näkemättä, kun minä saan lapsia ja jäi näkemättä miten ne kasvaa. Olen murtunut ja olen turtunut. Töihin pitäisi kyetä ja hymyillä vaikka ei hymyilytä.
Onneksi minulla on ystävät, äiti ja avomies, jotka jaksavat tukea ja kysellä miten voin. Nyt en tarvitse neuvojaa vaan olkapään, jota vasten itkeä ja korvat, jotka kuuntelevat murheet. Sitten kun teillä on huolia, niin lupaan olla läsnä, lupaan olla se "pappa", joka minuakin tuki loppuun asti.
Lepää rauhassa varaisi, pappa, isä ja aviomies. Me kaikki kaivataan sinua!
sunnuntai 10. elokuuta 2014
Elämää ja elektr... romantiikkaa?
Taukoilun jälkeisiä tunnelmia!
Olen tiedostamattomasti pitänyt täältä vahingossa tauon. Niinkuin olen pitänyt taukoa myös säveltämisestä, tatuoimisesta, piirtämisestä, musiikinkuuntelusta ja niin hemmetin monesta muusta asiasta. Vituttaa suunnattomasti, että myös lähimmät ja vähemmänkin lähemmät kaverit ovat liittyneet loppumattoman saamattomuuslistani jatkoksi. Anteeksi minä ja anteeksi muut.
Tämän huililoman aikana olen ehtinyt mm. jättämään Nekala-asumuksen taakseni muuttaen lähemmäksi keskustaa. Muuton mukana sain kämppiksikseni avomiehen ja lapsen. Neitseellinen sikiäminen on mahdollista ja vieläpä ilman raskausarpia. Elo äitipuolena ollut varsin vivahteikasta, mutta myös palkitsevaa. Oon löytäny itsestäni ihan uuden, rauhallisemman kasvattajapuolen. Osaan suhtautua asioihin ja ihmisiin ihan eri tavalla ja on ollut ihana kokea miltä tuntuu kun lapsi, vaikkei omasta mahasta pullahtanut olekaan, luottaa muhun ja turvautuu, kun tulee paha mieli. Kukapa olisi musta uskonut?
Mä sain viimeinkin vakituisen työpaikan 5.6.2014 ja keskiviikkona 13.8.2014 olen ollut talossa tasan vuoden päivät. Aika kulunut rattoisasti ilman ihmeempiä hermoromahduksia tai työstressiä. Mulla on mahtavat työkaverit, eikä päivääkään ole harmittanut lähteä töihin. Vihdoin voin suunnitella elämää eteenpäin pelkäämättä että työsopimus ei jatkukaan. Huoletonta huomista odotettavissa.
Kesäloma oli ja meni. Siitä jäi käteen Korkeasaaren eläintarhareissu, mökkeilyä, strutsitilalla piipahdus, rantaleijonana makaamista ja sviitissä vietetty laivamatka ukon kanssa. Helteessä lomailu ei ollut yhtään hullumpaa. Oon tyyppi, joka ei valita muusta kelistä kun kylmästä.
Viimeisenä checkpointtina voin mainita kummatkin käteni. Mun aivan jäätävän kamalat tatuoinnit molemmissa käsissä saa häädön. Toinen on kertaa vaille valmis. Piiloon menevät veitset, optinen anturi ja liikkeessä otettu olkapään söherrys vasurista ja oikeesta kädestä sutataan loppuvuodesta karikatyyrityypit, olkapään söhry, mansonin logo ja tekstit. Kalliiks tulee mutta tulkoon, että vihdoin taas viihdyn omassa ruhossani.
Näillä mennään,
Jassu
Olen tiedostamattomasti pitänyt täältä vahingossa tauon. Niinkuin olen pitänyt taukoa myös säveltämisestä, tatuoimisesta, piirtämisestä, musiikinkuuntelusta ja niin hemmetin monesta muusta asiasta. Vituttaa suunnattomasti, että myös lähimmät ja vähemmänkin lähemmät kaverit ovat liittyneet loppumattoman saamattomuuslistani jatkoksi. Anteeksi minä ja anteeksi muut.
Tämän huililoman aikana olen ehtinyt mm. jättämään Nekala-asumuksen taakseni muuttaen lähemmäksi keskustaa. Muuton mukana sain kämppiksikseni avomiehen ja lapsen. Neitseellinen sikiäminen on mahdollista ja vieläpä ilman raskausarpia. Elo äitipuolena ollut varsin vivahteikasta, mutta myös palkitsevaa. Oon löytäny itsestäni ihan uuden, rauhallisemman kasvattajapuolen. Osaan suhtautua asioihin ja ihmisiin ihan eri tavalla ja on ollut ihana kokea miltä tuntuu kun lapsi, vaikkei omasta mahasta pullahtanut olekaan, luottaa muhun ja turvautuu, kun tulee paha mieli. Kukapa olisi musta uskonut?
Mä sain viimeinkin vakituisen työpaikan 5.6.2014 ja keskiviikkona 13.8.2014 olen ollut talossa tasan vuoden päivät. Aika kulunut rattoisasti ilman ihmeempiä hermoromahduksia tai työstressiä. Mulla on mahtavat työkaverit, eikä päivääkään ole harmittanut lähteä töihin. Vihdoin voin suunnitella elämää eteenpäin pelkäämättä että työsopimus ei jatkukaan. Huoletonta huomista odotettavissa.
Kesäloma oli ja meni. Siitä jäi käteen Korkeasaaren eläintarhareissu, mökkeilyä, strutsitilalla piipahdus, rantaleijonana makaamista ja sviitissä vietetty laivamatka ukon kanssa. Helteessä lomailu ei ollut yhtään hullumpaa. Oon tyyppi, joka ei valita muusta kelistä kun kylmästä.
Viimeisenä checkpointtina voin mainita kummatkin käteni. Mun aivan jäätävän kamalat tatuoinnit molemmissa käsissä saa häädön. Toinen on kertaa vaille valmis. Piiloon menevät veitset, optinen anturi ja liikkeessä otettu olkapään söherrys vasurista ja oikeesta kädestä sutataan loppuvuodesta karikatyyrityypit, olkapään söhry, mansonin logo ja tekstit. Kalliiks tulee mutta tulkoon, että vihdoin taas viihdyn omassa ruhossani.
Näillä mennään,
Jassu
tiistai 14. tammikuuta 2014
Tupakoimattomuuden haitat
Huomenta päivää kanssaihmiset!
Tässä patsastellessani alasti suihkunraikkaana rakkaan huippuhitaan paskaläppärini ääressä tuli mieleen kuinka välillä patittaa olla kaveriporukan ainoa savuton henkilö. Sillä mikäpä raivostuttavampaa kun kotibileissä istua yksin olkkarissa koko muun sakin lipuessa röökille SAMAAN AIKAAN (?!?) Ei kymmenestä henkilöstä liikenisi paria tyyppiä jäämään seurakseni sisälle. Mulla ainakin tunnelma latistuu aivan saman tien kun tajuan jääväni yksin tuijottelemaan vuoroin partsilla nauravia kavereitani ja vuoroin älypuhelimeni näyttöä. Porukka rämähtää tiukan pakkasessa vietetyn viisiminuuttisen jälkeen sisälle ja siellä on käyty sinä aikana läpi mehukkaimmat kotikunnan juorut, julkkisten pillun vilkuttelut, uudet parisuhteet ja exien paskat tavat.
Mä päädyn komppaan mukatietoisena idioottihymyllä koko ryhmää samalla kävellessäni kuselle.
Ilta ei suinkaan pääty tähän. Kaikki, mukaanlukien minä, ollaan seitinohuessa pikkupierussa ja päätetään mennä baariin. Koko akkalauma, johon sisältyy minun lisäkseni kaksi muuta muijaa, lähdetään yhdessä valittuun baariin. Löydetään hyvä loossi, haetaan juomat ja eikös näiden kahden seuralaiseni sorme jo hamua tupakkiaskia. Yleensä tässä tilanteessa naamani vääntyy peruslukemille, koska kumpikin tekee askihamuamisensa puheen ohessa. Yhtäkkiä olenkin pelkkä vaatenaulakko joka vastaa kummankin arvotavaroiden lisäksi myös loossipaikasta. Siinä hätyyttelen perkännisiä ukkoja, joille ei mene tajuntaan sana "ei", vääntelehtin vaikeasti ahteri solmussa pitäen silmällä laukkuja ja takkeja ja juomia. Kun päähän tupakkansa vetäneet kaverini saapuvat kuolemanhajuisesta röökikopista mä oon jo ihan kypsä koko baariin.
Kerron tietenkin "hauskasta ajastani yksin pöydässä" ja saan raikuvat naurut päälleni, koska "VITTU JASSU SULLE SATTUU AINA KAIKKEE OOT NIIN VITUN VIIHDYTTÄVÄ AHAHHAHA. OOT OIKEE IDIOOTTIMAGNEETTI EHEHHEHE."
ehe ehe
T. Jassu
Tässä patsastellessani alasti suihkunraikkaana rakkaan huippuhitaan paskaläppärini ääressä tuli mieleen kuinka välillä patittaa olla kaveriporukan ainoa savuton henkilö. Sillä mikäpä raivostuttavampaa kun kotibileissä istua yksin olkkarissa koko muun sakin lipuessa röökille SAMAAN AIKAAN (?!?) Ei kymmenestä henkilöstä liikenisi paria tyyppiä jäämään seurakseni sisälle. Mulla ainakin tunnelma latistuu aivan saman tien kun tajuan jääväni yksin tuijottelemaan vuoroin partsilla nauravia kavereitani ja vuoroin älypuhelimeni näyttöä. Porukka rämähtää tiukan pakkasessa vietetyn viisiminuuttisen jälkeen sisälle ja siellä on käyty sinä aikana läpi mehukkaimmat kotikunnan juorut, julkkisten pillun vilkuttelut, uudet parisuhteet ja exien paskat tavat.
Mä päädyn komppaan mukatietoisena idioottihymyllä koko ryhmää samalla kävellessäni kuselle.
Ilta ei suinkaan pääty tähän. Kaikki, mukaanlukien minä, ollaan seitinohuessa pikkupierussa ja päätetään mennä baariin. Koko akkalauma, johon sisältyy minun lisäkseni kaksi muuta muijaa, lähdetään yhdessä valittuun baariin. Löydetään hyvä loossi, haetaan juomat ja eikös näiden kahden seuralaiseni sorme jo hamua tupakkiaskia. Yleensä tässä tilanteessa naamani vääntyy peruslukemille, koska kumpikin tekee askihamuamisensa puheen ohessa. Yhtäkkiä olenkin pelkkä vaatenaulakko joka vastaa kummankin arvotavaroiden lisäksi myös loossipaikasta. Siinä hätyyttelen perkännisiä ukkoja, joille ei mene tajuntaan sana "ei", vääntelehtin vaikeasti ahteri solmussa pitäen silmällä laukkuja ja takkeja ja juomia. Kun päähän tupakkansa vetäneet kaverini saapuvat kuolemanhajuisesta röökikopista mä oon jo ihan kypsä koko baariin.
Kerron tietenkin "hauskasta ajastani yksin pöydässä" ja saan raikuvat naurut päälleni, koska "VITTU JASSU SULLE SATTUU AINA KAIKKEE OOT NIIN VITUN VIIHDYTTÄVÄ AHAHHAHA. OOT OIKEE IDIOOTTIMAGNEETTI EHEHHEHE."
ehe ehe
T. Jassu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)