Raskasta ja raskautta

Kas noin,
sitä vois taas purkaa sydäntä kausittaisblogiini. Mielialat kun heittelevät ja oman ajan puute on huomattava, niin en ehdi tai pääse kirjotteleen tänne mitään. Joko ukko tai 2,5v poika varaa läppäriä ja kännykällä en ala rustaan pitkiä stooreja.

(Eikä tästäkään meinaa tulla mitään, kun oon kipeenä pojan kans kotona ja se vaatii kaiken huomion.)

Joka tapauksessa suurin syy hiljaiselooni on ylityöt ja raskaus (ja ehkä vähän se, ettei elämässäni ole etelänreissua kummempaa poikkeavuutta ollut). Ylitöiden ja raskausajan uupumuksen takia tässä flunssaan tuli sairastuttuakin, kun ei tuo vastustuskyky ole ihan vahvimmillaan.

Raskaudesta voisin kertoilla hieman. Eka kolmannes oli ja meni pienessä sumussa, kun oli itsekin niin epäuskoinen koko raskaudesta. Päätin kertoa pomolle ja facebookille siitä vasta ensimmäisen ultran jälkeen, jolloin itsekin sain mielenrauhan. Musta oli hullua saada rv 8 jo neuvolakortti, koska keskenmenoriski on niin suuri ja ei ole edes tietoa onko siellä mahassa mitään.

Odotan siis esikoistani, mutta taloudessa myllää miehen poika, jolle olen äitipuoli ollut puolitoista vuotta. Asutaan tällä hetkellä kaksiossa, joka selittää osaksi oman ajanpuutteen ja ollaan kuumeisesti etsitty isompaa, sopuhintaista asuntoa. Kohta meitä on neljä, joten ei tule kuuloonkaan jäädä tähän ja kolmiotkin vaikuttaa liian ahtailta.

Koko alkuraskauden oli järkyttävä olo joka päivä. Ihan kuin olisin ollut krapulassa (x10) kokoajan. Ruoka ei maistunut, vaikka nälkä oli. Hermot meni, vaikka asia oli mitätön. Itkin, vaikka ei ollut syytä. Tunteiden vuoristorataa koko alku, kunnes päästyäni keskiraskauden tyynemmille vesille alkoi ruoka maistua ja hermotkin hellittivät. Nyt onkin yhtälailla nälkä kokoajan, mutta poikkeuksena, ruoka yllättäen maistuu, paljonkin. Ehkä saan nopeasti takaisin alkuraskaudessa menettämäni 2kg.. Alkupainoni neuvolassa oli 49kg, mutta eilen kävin vaa'alla ja paino oli pudonnut 47kg:n. Näin olemattomasta elopainosta tuo parikin kiloa on sen verran suuri määrä, että housut alkoi roikkumaan. Kuulemma mun kokoiselle ei olisi 18kg:n painonnousukaan pahitteeksi raskauden aikana.

Nyt olen onnellisesti viikolla 14 ja tuntuu olevan paljon seesteisempi olo eikä naamakaan enää kuki niinkuin kuukausi sitten. Ekaa kertaa kolmeen kuukauteen mulla on pään sisällä positiivisia ajatuksia. Aamuisin peilistä tuijottaa suht iloinen naama entisen mörön sijaan. Katsotaan kuinka käy, kun maha alkaa kasvaa, raskausarvet ilmestyyn ja selkäkivut vaivaan.

Ainoa huolenaihe on erityisäitiysvapaavaara. Kävin työterveyslääkärillä ja nyt on otettava selvää ovatko liimat, rasvat ja liuottimet liian vaarallisia sikiölle. Mikäli kemikaaleissa on maininta syöpäriskistä, joudun korvaaviin töihin ja mikäli korvaavia töitä ei ole tarjolla, joudun jäämään erityisäitiysvapaalle kuukausia ennen laskettua aikaa. Menee kodin finanssipolitiikka aivan uusiks, jos tulot tippuu ennen aikojaan. Nytkään ei kykene mitään ylimäärästä hamstraan niin mites, jos edes pakollisia laskuja ei saa pois päiväjärjestyksestä. En halua edes ajatella.

Toivon huoleni olevan turha ja voivani jatkaa omissa töissäni loppuun asti.

Palaan asiaan kun on taas läppäri vapaa ja on sitä kuuluisaa omaa aikaa. :)

-Jassu