Kuten tuolta MTV3:n viihdesivuilta onkin voinut lukea ja kuunnella (Koelauluvideon näkee kun painaa tätä!), niin osallistuin Idolsiin 2013. Koelaulut tuotantoryhmälle oli elokuussa ja sieltä napautin jatkoon. Seuraavana päivänä pääsin tutiseen tuomareitten eteen. Tuomareista Jussi69, Lauri Ylönen ja Jone Nikula piti musta, joten sieltäki suunta oli eteenpäin. Sini ei mulle lämmenny, mut ei sillä, en mäkään lämpee sille...
Teatteriviikonloppu oli poikkeuksellisesti Aleksanterinteatterin sijaan 3h matkan päässä Helsingistä, Utissa. Oli ihan huikeeta päästä sotilasalueelle lauleskeleen. Odottelua se koko telkkarin tekeminen on 90% ajasta ja levottomalla luonteellani se tuotti mulle harmaita hiuksia. Mä olin tokavikassa rivilauluryhmässä ja kaiken väsymyksen, koti-ikävän ja muun kamerahärdellin keskellä en tainnut olla parhaimmillani, vaikka parhaani siinä mielentilassa yritinkin ja mitään en muuttais esityksessäni. Meitä oli jäljellä 63 parasta laulajaa kaikista 3000 koelaulajasta ja mä kuuluin niihin. Huikea kokemus, vaikka tipuinkin ekana teatteripäivänä. Tästä näet rivilaulut teatterin ekalta päivältä.
Musta alko jo kesken ekan päivän tuntuun, ettei muottiin survominen oo mun juttu. Mä halusin vaan kotiin, omaan sänkyyn ja kunnon lepoo. En sano, ettenkö koskaan koittais uudestaan jotain laulukilpailua, mutta tällä hetkellä kyllä kun miettii elo-syyskuuta niin tulee väkisinkin hiki. Mä en huonoille hävinny ja varmistuin siitä et, vittu kyllä mä laulaa osaan. Ei neljän ihmisen mielipide mun lauluintoani lannista. (Tiikerihain karaokessa ja Kiven pianon ääressä oon saanu kisan jälkeen mahtavat aplodit! :P)
Mut synkempänä aiheena haluan kertoo mitä mulle kävi pari viikkoa ennen Idolsia...
Mulle tuli kotona kesken koneella istumisen aivoverenkiertohäiriö, jota mä pelästyin. Mä en varmaan ikinä oo pelänny kuolevani, mut se sai mun elämän viliseen silmien editse. Tapahtuman kulku on pikkusen hämärän peitossa, koska toimin niin irrationaalisesti kohtauksen tullessa. Mutta näin siinä jotakuinkin kävi.
Istuin koneella jokin loppukesäinen ilta ja juttelin kaverin kanssa facebookissa (en muista kenen) ja yhtäkkiä mun liikkeet alko hidastuun ja jouduin keskittyyn todella siihen, mitä kirjoitin. Hetken päästä kaikki, mitä koitin kirjoittaa, muuttui ihan sotkuksi ja vaikka kuinka sormet koitti hakeutua oikeille näppäimille, niin aina kirjoitin väärin.
Bäkspeissasin minkä kerkesin ja taas kirjoitin, ei mitään järkee vieläkään. Aloin täristä pelosta ja mulla alkoi näkö sumentua ja mun kädet puutui toimintakyvyttömiksi. En pystynyt enää kirjottamaan mitään, joten koitin puhua itekseni et kai nyt edes se onnistuu, niin ei. Puhe oli sakeempaa kun mun aamupuuro ja aloin itkeen hysteerisenä et mitä mulle tapahtuu... Sekoilin hetken ja painuin makaamaan sänkyyn. Kohtaus kesti ehkä muutaman minuutin, mutta aika tuntui viikolta. Kohtaus meni ohi ja noin tunti siitä, unohdin koko tapauksen.
Tähän kohtaukseen liittyy ilmeisesti jonkinasteinen muistinmenetys, sillä muistin koko homman vasta eilen kun työkaverin kanssa juteltiin sairauksista. Vasta eilen kerroin äidillekin. Pelkään tosiaan et tuo uusiutuu, joten päätin, että tupakanpoltto saa taas jäädä. Toivottavasti lopullisesti, sillä 2,5 vuotta olin jo polttamatta, kunnes kesällä lipsahdin.
Suosittelen tän tapauksen tiimoilta kaikkia miettiin tupakoinnin vähentämistä/lopettamista, ennen kuin on liian myöhäistä... Terveys on asia, jota osaa arvostaa vasta kun sairastuu tai tässä tapauksessa myös; pelästyy.
Mulla oli tuuri, ettei se (oletettavasti) hyytymä tehnyt pysyvää tuhoa aivoihin tai jopa tappanut minua.
Terveisin Kauhistunut, mutta elämästään onnellinen Jasmin
:OOOOOOOOOOOOO
VastaaPoista