Perseilyn ABC

Aloitetaanpas sitten tämä aakkoskirja ihan alusta. Valaisevana infona seuraavan nautinnollisen ja hieman pyllyä kutittavan merkintäni sisällöstä kerron, että tämä on sitä mun (Jasminin) huikeaa irliä! Mulle sattuu ja tapahtuu, jotkut asiat vituttaa, jotkut vituttaa ja sitten naurattaa, mutta useimmiten vaan... ...vituttaa. Aloitetaan kirjaimesta A:

A niinkuin aamupala, aamupala jota en koskaan syö. Päivän tärkeimmäin aterian skippaan, vaikka mahassa tuntuis olevan kasa loisia syömässä mun sisäelimiä. Nälkä on, mutta mikään ei mene alas. Liekö psyykkistä, mutta joka aamu juon vain kaakaon.

B niinkuin Burana, lääke jota on oltava, mutta vitut se mihinkään auttaa. Olen aina ollut huono syömään lääkkeitä, koska kammoksun tuoteselosteita. Päänsärky lähtee nukkumalla ja nuha nu....

C-vitamiini, jota pitäis ehkä nauttia enemmän. Jatkuvasti väsyttää ja vituttaa. Oon aivan pasCahalvauCsen partaalla, jos joku mainitsee appelsiinin. Kauhea työ saada C ensin auki ja sitten kun haukkaat ensimmäiCn palan, tajuat kuinka pasCaa C on.

D niinkuin darra. Teistä en tiedä, mut mun darrat on aaltoilevaa sorttia. Juomingin alotuksen aikoihin mullei ollu koskaan mitään oloo seuraavana päivänä, parikymppisenä iski niin syvät darrakoomat, että ainoa kulkuneuvo millä ruho liikkui oli sänky. Nykyään vaan väsyttää ja on voimaton olo, mutta pääsen punkasta jääkaapille ja takaisin.

E-pillerit on kummajaisia ainakin meikäläisen elimistölle, joka tuntuu taistelevan jokaista vierasesinettä vastaan. Vie toki alavattakivut mennessään, olettaen ettei puolukat valu kesken pillerilaatan... Mikä stressi?

F niinkuin fööni. Mikä hitto siinä on, ettei tää letti pysy ojossa millään? Lisää kyseiseen sanaan "S" eteen niin tiedät kuinka mun tupee on joka hetki. Föönaamisen jälkeen on helvetti irti, sillä mulla jäi harjastakin kahva narahtaen käteen tossa tovi sitten, koska mun hius on sellasta sorttia, että tähän uppoo ainoastaan moottorisaha.

G-piste. Ei ole.

H niinkuin hampaat. Mun purukalusto on tiettävästi parhaat päivänsä nähneen fossiilin tasolla. Parhaimmillaan kombona ollut samaan aikaan 14 reikää, 4 lohkeemaa, 3 viisaudenhammasta, 1 juurihoitoa vaativa sivuleego ja pienenä pyörän ohjaustankoon hajonneiden etutöhköjen kulmien muotoilu. Teki hiukan mieli porata kun porattiin...

I niinkuin Idols

J niinkuin Jasmin. Tuo naiseuden kaukainen peilikuva. Tuo itsensä tutkiskelun orja. Tuo materialistista maailmaa vastaan kapinoiva muukalainen. Tuo yksinäisellä maitolaiturilla itseään synneistä ämpärissä puhdistava impi. Tuo käsinkosketeltava epäitsekkyyden haamu. Tuo varpaitaan hamuava sinisilmäinen vauva, jolla on valitettavasti silmät kierossa.

K niinkuin kaipuu. Mä oon tosi onneton mun kaipaukseni kanssa. Kaipaan tosi paljon asioita niin menneitä kuin ylipäätään. L-kohdassa lisää...

L niinkuin läheisyys, joo sitä mä kaipaan. Sitä kun joku tuhisee vieressä. Tai vaikka kuorsaa niin, ettei itse saa nukuttua silmäystäkään. Mä oon kaikista luovimmillani kun mullon joku mun vieressä. Se turva, se tieto, että joku vaan on siinä. Lihapullakin alkaa ällällä.

M niinkuin mopoautot. Tästä on ollut paljon puhetta jo pitkän aikaa, mut edelleen sitä mieltä et ne todellakin pois liikenteestä. Perusteluja ei tarvita.

O niinkuin orgasmi (naisen). Ei tämä ei ole urbaanilegenda, mutta mä teen siitä lähes mahdottoman tehtävän miehelle. Miehet tuntuu olevan varmoja taidoistaan, mutta kyllä se vaan niin on, että naiset ne osaa feikata. ;)

P niinkuin pieru. Se ei pelkästään puhdista elimistöä vaan vapauttaa myös mielen, niin oman kuin muidenkin. Pieru on muuten perseestä.

Q... Suurimman osan ajasta taidan olla suhk koht qtamolla...

R niinkuin rakkaus, jos joku sellaisen löytää niin voisiko lahjoittaa minullekin osan? Edes murusen? Oon niin kyllästynyt tähän ikuiseen vanhojen tuttujen kanssa soutamiseen, että tekis ihan hyvää välillä vaikka rakastua niinkun oikeasti.

S niinkuin suola. Ilman suolaa, ruoka on aika jäykkää shaibaa. Ja makeasta en ole oikeastaan napostelumielessä juurikaan välittänyt ja syy siihen löytyy skrollailemalla kohtaan "H". Lisäksi mä oon aina tykänny sanonnasta "elämän suola, mutta miksi? Siksi koska se taipuu niin hauskasti "Te olette mun elämäni suolia." Juuri te, rakkaat lukijasuoleni.

T niinkuin tupakka. Tuo 2,5 vuotta kestänyt tauko syöpäkääryleestä tuntuu niin kaukaiselta. Olinko mä oikeasti savuton niin kauan? Musta pitäis varmaan hakata toi paha tapa pois. Miksi mä tyhmä alotin uudestaan? Only God knows why...

U niinkuin urheilu. Ai vittu mitkä antipatiat töllöstä tulevaa urheilua kohtaan mulla onkaan. Kohdassa "L" en tarkoita, että tahtoisin tällaista urheiluhullu-kategoriaan kuuluvaa tuhisijaa läheisyyteeni. Kyllä pysyy housut visusti kintuissa, jos Urho on auki.

V niinkuin vitutus. Mitä kauemmin elää, sitä enemmän vituttaa. Ja mitä kauemmin kyynistyy yksinään, sitä nopeemmin vituttaa. Mä oon mestari tässä liigassa. Mua ei kauheesti tarvi ärsyttää, että ärsyynnyn. Pitäisi varmaan alkaa hoonaamaan töissä tehtävien hoonauksien lisäksi tätä osioo pään sisältä. Mut helpommin moottorien kytkimiä ajan puhtaaks kun alkaisin selvittään tän pääkopan muttereita oikeisiin lokeroihin.

W niinkuin witutus. Tää on toi edellinen tuplana. Eli joku asia vituttaa valmiiks ja sit joku asia X kaatuu samaan aikaan päälle. Tätä usein kutsutaan edellisestä illasta juurensa juontavaksi rahapula + krapula-kombinaatioksi. Yhdellä sanalla morkkis.

X-files? Kas noin, soiko teilläkin nyt sen antiikkisen sarjan karmiva tunnari päässä?

Y niinkuin yksinäisyys. Monet mieltää, että itsenäisyys on yksinäisyyttä, ei aina, mutta mun kohdalla se pitää paikkansa. Välillä mietityttää kuinka hemmetin riippuvainen mä olen seurasta. Osaan olla yksin, mutta en halua ja siinä on vissi ero. Illat näin koneella naputellessani ja runosuoneni sykkiessä tää on jees, mut sit kun koittaa hetki ennen nukkumaanmenoa, niin ai hitto kun olis kiva joku kämppis vaikka, jolle nauraa tai jonka kanssa nauraa.

Zorro? Oks tällä tunnaria?  Voisin vaihtaa kohdan X tunnarin tähän.

Å niinkuin Åbo, Turku. Mä tykkään ruotsinkielestä ja Turusta. Siksi oon monesti miettiny miks se on muka se Suomen ahteri? Valaiskaa mulle miksi Turku on verrattavissa ulostusreikään? (Itsehän olen Toijalalla haastamassa Turun titteliä ja halutessanne kerron listan miksi)

Ä niinkuin äiti. Äiti (ainakin mun) on ihana, suojeleva, rakastava, mutta myöskin välillä rakastava ilman välissä sykkivää "k":ta. Lähes joka puhelu, mikä äipän kanssa käydään, joudutaan käymään uudestaan, koska joko 1) puhutaan päällekkäin 2) huudetaan päällekkäin. Vaihtoehto 2 on epämieluinen niin kanssamatkustajille kuin puhelun kummallekin osapuolelle. Paskinta tässä on se, että kaikki häviää tän erän. Mutta ei, me ei kuitenkaan riidellä, me keskustellaan!

Ö niinkuin öljy. Tällä alalla sen saaminen ihoonsa on väistämätöntä. Kun tarpeeksi öljysillä näpeillä koitat handlata työkaluja, ne ei pysy käsissä. Vedellä se ei lähde ja saippuat kuivattaa. Ja sitten kun saippuat kuivattaa, joudut rasvaamaan käsiä. Rasva ei kuivu ja se on jo sitten ihan sama onko se rasvaa vai öljyä, kun ne työkalut ei pysy käsissä, joten joudut pesemään käsiä... Ja... niin...

Tässä mun abc, haastan teidät tekemään saman. mulla tää oli vitutuspainotteinen.

Rakkaudella: Jasmin <3

Hetki lyö

Tässä naukkaillessani aamutuimaan juotavaa omena-mangojogurttia, tajuan et vihdoin mulla ei ole mitään hätää. Normaalisti, jos aamurutiinini rikkoo pilaantunut maito, niin nyt se ei sitä tehnyt. Puuro meni pilalle ja mulla on nälkä, mutta silti olo on onnellinen, koska mulle on tapahtunut lyhyen ajan sisään ihan törkeen hienoja asioita. Ja mikä parasta, mun läheiset kaverit on päässy kouluun ja saanu töitä, joista oon vilpittömän ylpee!

Uudessa duunissa oon ollut nyt viikon, vaikkakin viime torstain ja perjantain olin pois, anotulla vapaalla. Nyt oon päässy uuden viikon myötä työn sarkaan kiinni ja sopimusta on ens kuun loppuun. Eilen oli mun elämäni yksi jännittävimmistä päivistä ja siitäkin tuun postaan lisää, paljon lisää, kunhan se on mahdollista. Kesän yllä vaanineet mustat pilvet, toivottomat työhakemusten lähettämiset ja ankeat yritykset nousta sängystä aikaisin, ovat takana päin.

Mä elän tällä hetkellä mun unelmaa. Unelmaa, jossa saan ilmaista itseäni, saan tehdä yhteistyötä todella huikeiden persoonien kanssa, joilla samat tavoitteet kun itselläni. Unelmaa, johon mulla on sittenkin mahdollisuus. Aion antaa kaikkeni tänä syksynä ja katsoo mihin mun kyvyt ja rahkeet riittävät. Mulla on tän kaiken takia tosi hyvä fiilis ja tulipa (pakosta) kämppäkin siivottua ja täälläkin on hyvä olla.

Ikkunasta virtaa viileää ilmaa ja lasi on huurussa. Kohta mä lähden painatteleen työpaikalle tyhmä virne naamalla, oon vaan niin onnellinen. Mulla on maailman rakkaimmat ystävät ympärillä ja ihanin perhe. Ketään en vaihtas ja se on punasipuli.

<3:llä Jasmin

Lauluja sadepäivän varalle

Mikään ei vituta niin paljon kun nälkä ja vesisade.

Ennen käväisyäni tossa yks päivä kaverini kanssa kupposellisella kahvia, raahasin ruhoni läpi tihusateen mäkkäriin. Saisin oikeastaan hävetä, sillä olen maksellut salikorttia koko kesän ja käyntikertojeni määrä kyseisellä plantaasilla on laskettavissa yhden käden sormilla. Hyi minua ja minun rupsahtanutta bebaani. Nälästä närkästyneenä painelin itsestään aukeavista ovista sisälle rasvan hajuun odottelemaan tuota jumalten lahjaa lihaville lapsille, euron juustohampparia. Kyllä ommeinaan läskeille tehty helpoksi astella taivaaseen, jos ei lasketa yhtä porrasta, joka on standardia korkeampi Hämeenkatu vitosessa, Tampereella.

 Astuin lyhyempään jonoon, joka osoittautui virheelliseksi valinnaksi, niinkuin hyvin suuri osa muistakin elämäni pienistä valinnoista. Minua ennen kolme tanttaa ja yksi engelsmanni, toisessa jonossa olisi ollu viisi sutjakkaa. Enkkupoika osoittautui hankalaksi ja kaksi muuta edessäni tilasivat varmaan ruuat maailman jokaiseen kolkkaan. Hamppareita ja muuta pöperöö oli varmasti kolmannellekin jalalle. Pönöttäessäni lyhyemmässä jonossa kuin tatti paskassa, tajusin toisen jonon soljuvan eteenpäin ripulin lailla. (Miksi vertaan kumpaakin jonoa kakkaan?) No, päätin olla vaihtamatta jonoa ja oma vuoroni hehkuessa verkkokalvoillani, myyjä toteaa vievänsä pöytään. EI JUMALAUTA.

"Mä olisin ottanu vaan yhen juustohampparin..." Kuului pieni ääni sisältäni ja kiltti myyjä suostui antamaan sen ennen pöytään viemistä. Mun sydän löi pari kertaa tyhjää, kun jouduin syömään hampparini ketsupilla. Hyi. Mutta vetäsin safkani kolmella haukulla hengittämättä ja liikoja miettimättä. Mulla oli jo kiire viereiseen mestaan imaseen kahvit.

Lyhyehkön rupattelun jälkeen päätettiin lähteä kumpikin koteihimme, mutta mieltä ei ylentänyt ikkunan läpi näkyvä keli. Satoi kun sutenöörin satiaisesta siittimestä. Tuli siinä muutama kiertoilmaus luikautettua kun kumpiki tajus, että sontsa on kotona. Ei muuta kun uhmaamaan sadetta... ja vittuuntuun. Mulla oli pelkät lipokkaat alla, jotka pyörii jalassa ku puolukka emättimessä, kun vähänkin kastuvat. Poikkeusta ei tullut kaavaan tälläkään kertaa. Joka askelella sai rutistaa varpaansa myttyyn ja toivoa, ettei monot jää matkasta. Ja vitut. Sinnehän ne jäi kerta toisensa jälkeen, millon liikennevaloihin ja milloin lätäkköön.

Pääsin bussiin litimärkänä, vittuuntuneena ja elämäni pisimmän mäkkijonotuksen jälkeinen juustohampuusi KETSUPILLA mahassa.

Ootteko koskaan joutunu tyrmäystippojen uhriksi?

Luulin tätä urbaanilegendaksi ennen viime syksyä.

Eräänä syksyisenä perjantaina oltiin kavereitten kesken sovittu, että lähetään taas Kiveen ottaan muutama ja siitä sit päätettäisiin mihin lähetään joraan. Parin hyvän ystäväni kanssa sitten istuttiin Kivessä, naukkailtiin juomaa naamariin ja naurettiin. Ja se perus "ai kamala mitä kuvia eiliseltä"-kuvia tuli myöskin otettua. Millon mulla oli sormi jonkun nenässä ja millon mä näytin siltä, että jonkun sormi on mun... jossain...

Anyhow, iltamme jatkui railakkaissa merkeissä ja päädyttiin Rodeoon halvoille juomille tanssahteleen niitten ainaisten samojen soittolistassa pyörivien ysäribiisien tahtiin. Ilmeisesti en vahtinutkaan juomaani kuin raatoa vaaniva kotka, vaan keskityin epileptiseltä kohtaukselta näyttävään tanssimiseeni sen verran kiihkeästi, etten huomannut jonkun käyneen sabotoimassa drinkkiäni (2,5€ lonkeroa).

Istahdin jossain kohtaa iltaa aloilleni ja lipitin halppislonkeroani sienen lailla. Muistellessani tässä iltani jatkoa, alkaa muistini huurtumaan ja mustumaan kuin kirroosin partaalla oleva rusinan kokoinen maksani. Se haukkoo henkeä varmaan samanlailla jokaisen juomani nesteen jälkeen, kuin minä huojuessani välkkyvissä Rodeon valoissa aamun pikkutunneilla.

Kuulemma pilkin pöydässä vailla minkäänlaista hajua ympäröivistä tapahtumista, välillä päätäni nostaen ja hymyä kaukaisesti muistuttavan irvistyksen naamalleni vääntäen. Kuitenkaan tajuamatta kuinka ulapalla keinuvalta tuuliajolautalta mä näytän. Juoma pysyi silti tiukasti kädessä, vaikka hatarat otteeni uumoilivat katastrofin olevan tuloillaan. Sain mongerrettua sen verran suomea, että joku kavereistani tajusi, että odotan yhtä toista kaveria paikalle, joka saa mut roudattua ulos.

Seuraava havainto on keskeltä Frenckellin aukiota minä kaverini olalla, niinkuin Jane Tarzanin otteissa. Olo oli yhtä heikko kun pieru pohjoisnavalla ja sanat ei millään meinannu pysyä kasassa, joten päätin pitää turpani kiinni ja antaa suurempien voimien viedä mua eteenpäin. Naama taksin nahkasisustuksiin paiskautuen mua rytyytettiin pitkin Hämeenkatua kohta Hatanpäätä. Kaveri oli päättänyt viedä mut sen luo nukkuun kännini pois.

Päästessämme pihaan ei mun jalassa olleet Jeffrey Campbellit pitäneet mua lainkaan pystyssä ja taas oltiin olalla - ja ulalla. Al dente spaghetin veroiset jalat lötköttivät vetelinä ympäriinsä. Mäjähdin eteisen matolle. Vartin pituisen kenkien jalasta poiskiskomisepisodin jälkeen olin aivan nuutunut ja mölysin tieni kontaten sänkyä kohti. Ja taas mua nosteltiin. Timantit naamasta ropisten sain pääni tyynyyn ja unta kalloon.

Heräsin aivan järkyttävään päänsärkyyn, söin lääkkeen, otin kulauksen vettä, josta puolet lorahti tyynylle, kun olo oli niin voipunut, etten saanut kammettua itseäni edes puoli-istuvaan asentoon. Ja uni jatkui.
Havahduin hetken kuluttua, tai luulin ummistaneeni silmäni hetkeksi. Todellisuus löi päin näköä kun kaveri kertoi olevan sunnuntaiaamu...

SUNNUNTAIAAMU?

Mehän lähdettiin dokaan perjantaina? Kaverini kertoili, että lauantain aikana olin juonut kulauksen vettä ja syönyt särkylääkkeen päänsärkyyni, en mitään muuta. Olin tutinut onnessani, tai vähemmän onnessani 32 tuntia ja edelleen teki mieli lappoa unta kuuppaan. Vähintäänkin tuntui kun olisin ollut katujyrän alla samaisen ajan. Kyselin timanttieni perään, mutta ne on varmaan vieläkin jossain kynnysmaton uumenissa, sängyssä, ja ympäri makkarin lattiaa.

Kyselin kavereiltani, että montako illan aikana join ja vastauksena kuului 5 mietoo, 2 shottia ja mitä ilmeisimmin muutaman tipan jotain tsekkiläistä boraxia.

Luulin, että ihmiset oikeesti juovat ittesä kanveesiin, mut kyllä ne tipat on totta.

Päätin, etten juo ennen seuraavaa kertaa.

Mies - Suomi - Mies

Nyt kun olen intoutunut taas kirjottelemaan kaikennäköisistä ja muotoisista asioista blogiini, niin nyt haluan heitellä kysymysmerkkejä ja pohdintojani ah, niin ihanista kakslahkeisista.

Tunnetustihan miesten ja naisten välillä on syvä kommunikaatiokuilu, jonne kummankin osapuolen tarjoamat mielipiteet putoavat. Emme siis millään tavalla voi ymmärtää toisiamme. Tosin, kyllä välillä minulle tuottaa hankaluuksia tehdä vuorovaikutusta samankin sukupuolen edustajan kanssa (tosin lähinnä työpaikalla).

Mies, tuo villieläin, urheilun ja kaiken moottorilla toimivan suurkuluttaja. Tuo Jumalan vittuilun ruumiillistuma naiselle. Ja kuitenkin märkien päiväuniemme kohde, jonka haarovälissä sijaitsevaa elintä ilman heteronainen harvemmin haluaa elää, on välillä niin vaikeaselkoinen, että nälänhätäkin on pikkuasia miehen ymmärrettävyyden rinnalla. 

Juoruilen usein ystävieni kanssa miehistä, vaikka sen hyvin usein kiellänkin. Luulisi, että miehiä on helppo lukea, sillä miehet harvemmin vihjailevat mistään. Mutta viime aikoina on käynyt ilmi, että todellakaan mies ei vihjaile, mutta ei myöskään puhu. Jos jokin asia on huonosti, on hänelle helpompaa jättää vastaamatta tai sivuuttaa koko aihe jollain turhalla jaadajaadalla. Jolloin nainen tietenkin repii hanurinsa ja tanssii kaulimen kanssa ripaskaa, potkii ovia ja syyttää vuoronperään itseään ja vuoronperään miestä. (Kokeiltu - ei toimi!)

Toinen asia, jonka olen muutamankin ihmisen kohdalla huomannut, on se, että miehet vihaavat takertujia. Heille on hirveän tärkeää saada itse ottaa yhteyttä halutessaan, eikä kuunnella puhelimen, facen, whatsappin jatkuvaa piippailua. Tähän uroksilla menee hermot ja osa ahdistuu liiasta innokkuudesta. Taidan itsekin olla lievästi kääntynyt pääni sisältä koiraaksi, koska en itsekään siedä jatkuvaa puhelimen kanssa räpläämistä tai peräänsoittelua. Omaa speissiä kehiin, naiset!

Olen useasti seuraillut vierestä parisuhdekriisejä (ja ollut itsekin monesti vahingossa moisessa), mutta naisen käytös useimmiten menee yli hilseen. Kauhulla muistellen  mm. näistä asioista nainen toteaa miehelle, että "Sullon taas joku vitun ongelma!" :

-Mies on puhelimessa harvasanainen (se pettää sua tietty!!)

-Mies vastaa puhelimeen "no" eikä ihana "kultsipupsupöpsöpöö"

-Miehellä on kiire tai hankala paikka, soittaa myöhemmin

-Ei vastaa puhelimeen/viesteihin (se pettää sua tietty!!)

-Ei soita vaikka lupaa

-Ei muista ostaa sitä tiettyä itemiä kaupasta mitä pyysit

-Ei suostu ostamaan kortsuja tai muuta "noloa"

-Ei halua katsoa kanssasi nyyhkyleffaa

-Ei muista synttäreitä/nimppareita

-Ei muista lempiruokaasi, juomaasi, lempi sinun yhtään mitään

-Ei anna munaa (se pettää sua tietty!!)

-Ei tiskaa, imuroi osallistu kotitöihin

-On väsynyt (se pettää sua tietty!!)

-Ei jaksa puhua tulevaisuudesta 

-Käskee sut pois urheiluruudun ja sohvan välistä

Mulla henkilökohtasesti on ollu tätä säätöö tässä jo pitemmän aikaa, joten oon oppinu siirtään mun omaa luonnetta pikkusen sivuun, mitä miesten kanssa kommunikoimiseen tulee. En ole yli-innokas tekstaaja/soittaja, hillitsen suurimman osan härskeistä tsoukeistani, kuuntelen vaikkei vittuakaan kiinnostais miten reali hävis manulle ja yritän ymmärtää toisen osapuolen kavereita, vaikka ne olis rasittavia tyhjännauraja honottajia, joille äiti vähintään pesee pyykit ja ostaa peliaikaa. 

Miehet on kuin puimureita, ne ottaa sen minkä sille syöttää, mutta jos isket sinne liikaa kerralla, ne menee tukkoon.

Poikkeuksena mainitsen ihanaiset homoystävät, joiden kanssa ei kommunikoimisessa ole koskaan ollut mitään ongelmaa. Ymmärrän peräänajo-parru-hanuri-joka reijässä jotain paitsi siellä missä pitäis-jutut ja jopa nauran niille. Voin olla täysin avoin ja ne ei tuomitse mua. Täräyttää vaan päin näköö että "Ihana horo-Jassu aaaw."  Voin olla rinnat töröllään tällänen sekopää ja silti ne pitää musta.

Jos joku nainen väittää täysillä ymmärtävänsä jotakuta heteromiestä, niin tänne saa tulla neuvoon!!!

Tyypillisen epätyypillinen nainen - Kuka minä olen?

Olen Jasmin. Sukunimeltäänkin niin tyypillinen, että, haluan naamakirjassakin käyttää taiteilijanimeä Peacock. Olen syntyperänen tamperelainen, joka kiertänyt kersana lähikunnissa Lempäälässä ja Toijalassa asuen. Muuten en ole juurikaan mistään kotoisin.

Siitä hetkestä lähtien kun isäni kuoli syöpään, aloin jollakin tavalla muuttua lähemmäksi sitä, millainen halusin olla. Lähdin retkelle kohti nykyistä minua, kohtalaisen kylmää, kaveripiirin hauskuuttajaa, osin kuoreensa sulkeutunutta, mutta myöskin jotkin asiat hyvin avoimesti kertovaa minua. Tavallaan synnyin uudelleen seitsemän vuotiaana. Vaikka läheisen kuolema kosketti, se ei pysäyttänyt, kun annoin itseni surra rauhassa ja käsitellä asian.

Vuodet vieri ja minusta, ala-asteen koulukiusatusta, tuli koulukiusaaja. Neljännellä luokalla värjäsin hiukset ekan kerran ja lävistin korvikset. Kuudennella sain rillit, joka vitutti niin, että veri ei kiertänyt. Yläasteen alettua olin nörtti. Osin saamistani rilleistänikin johtuen viihdyin kotona kirjojen ja itseni parissa. Värjäsin kasilla hiukseni mustaksi ja aloin meikata, koska aina viidenneltä luokalta asti olin kuunnellut metallia. Varsinkin Rammstein, To/die/for, Charon, Sentenced yms. uppos täysillä. Oli mulla pari kaveriakin, mutta halusin hyvät arvosanat. Niinkuin sainkin ja päädyin Toijalan lukioon. Ysin ja lukion välisenä kesänä opin ryyppäämään ja lukion alettua aloin polttamaankin vakituisesti. Siitä alko arvosanat laskeutuun vailla päämäärää kuin 10-vuotiaan pojan kivekset.

Lukiossa kävin leikkauttaan silmäni, polveni ja selkäni. Joista muistona vaan, että parantumisvaihe kaikissa kolmessa oli tuskallinen, mutta nyt en tekisi tekemättömäksi  noita, vaikka voisinkin. (Voin postailla joskus kaikista leikkauksistanikin jonkinsortin tekstinpätkän)

Lukio loppui, jättäen jälkeensä paskat yo-kirjotusarvosanat, kohtalaisen päättötodistuksen, kasan turhia ja kalliita kirjoja, ensirakkauden ja fiiliksen "mitäs vittua nytte?". Musta tuli gootti, cybergootti, mikälie hörhö ja otin lävistyksiä tasaseen tahtiin.  Ryyppääminen jatkui yhtä rankkana kuin ennenkin, muutin ekaan omaan kämppään, täytin 18v. ja olin muka niin aikuinen, vaikka todellisuudessa mullei ollu sillon minkäälaista käryä miten yksin asutaan ja kuinka joku tarttee budjetin elämiseen.

Hanttihommia tehden ja saamani tilit dokaten puksutin eteenpäin kuin kuuskytluvun veturi, vaikka kuinka tuntui, että se samainen veturi olisi juuri ajanut mun yli. Seurustelusuhteeni oli lyhyitä, mutta jokaisesta oppi jotain. Esim, että älä rakastu, älä ole sinisilmäinen, älä ota exää takas, älä pane exääs, älä usko mitä miehet sulle lepertelee, usko itseesi ja luota vaistoosi. Mutta en kadu kenenkään kanssa seurustelua. Vaikka osasta jää arpi, niin musta on ihan kiva välillä pussailla sitä, että se vaalenee.

Pätkäduunin ja ei-niinkään-kaksisen dokailun jälkeen pääsin kouluun  Tampereelle, jonne samantien muutinkin. Karistin Toijalan pölyt jaloistani ja hyppäsin tuntemattomaan. Mulloli viime kesä niin hurlumhei, että sitä välillä mietin, että kuinka ihminen olikin niin tyhmä ja sinisilmäinen. Sain ajokortin, mutta ajelu jäänyt vähälle. Nyt 2013 automaatioasentajaksi valmistuessani ja kahden stipendin oppilaana tajusin, että mä olen kasvanut henkisesti. Mä olen hitto vihdoinkin aikuinen näin 24-vuotiaana.

Mulla ei ole rahaa, isää, näkyviä lävistyksiä (enää), rakastettua tai en ole velaton...

MUTTA

Mulla on oman alan työpaikka, ihania ystäviä ympärillä, mä olen vapaa, mulla on maailman ihanin äiti ja isäpuoli, mulla on kämppä paikassa, jossa viihdyn, mulla on onnellinen elämä, olen perusterve ja kohta mulla on jopa tissit. :D

Sellanen olen minä!

Virkavaltaa, voimasanoja ja vanhenemista

Aloittaakseni surkuhupaisan postaukseni tolloajamisestani, tänne bloggeriin, kerron miten ensinnäkin kävi hakeutuessani ko. sivustolle. Kirjoitin googlen hakuun "glogger - tarkoititko glogster", ei kun vittu bloggerisaatana. Kumminkin olin sen verran utelias, että katsoin mikä tämä hämärän peitossa oleva "gloster" on, selvisi että ei todellakaan mikään mistä minun tarvisi tietää yhtään enempää.

Tossa aamusta kaveri naputtaa viestin, että tulisinko hakeen sen töistä Nokian ST1 huoltsikalta kahelta. No tietty! Kauheella vimmalla aloin kattoon reittiohjetta ja suureksi kammokseni huomasin joutuvani ajeleen motaria ja jos joutuu motarille, niin joutuu meneen rampista alas ja rampista ylös. Inhoon armotonta vaihdekepin vatkaamista, tuntuu sen verran hiostavalta hommalta, että ennenaikaiset vaihdevuodet eivät kaukana siinnä.

Lähdin kuitenkin päättäväisesti matkaan suurempia tolloilematta. Ajoin rampit, motarin, pikkutiet, käännökset sun muut pääni sisällä vatvomani esteet mutkattomasti ja täräytin ST1:n pihaan. Käväsin imasemassa sumpit kahvion puolella ja lukasemassa Ilta-Sanomien juorut. Siirryin myymälän puolelle, jossa ystäväiseni oli hymy naamalla palvelemassa asiakkaitaan, se aina iloinen Noppe!

Odotellen kahden kellon lyömää viereeni veikkauspöytään istahti tutunnäköinen mustalaisnainen. Ja samassa tunnistin sen samaksi kun paria päivää aiemmin Acutan aulassa henggaillut rouvashenkilö. Tuolloin hän kauheasti kyseli millä autolla ajelen yms koulutus, työkuviot sun muut. Pikkusen pyöltäen vastailin, kun en oikeen tuntemattomille jaksa elämästäni tilittää. Noh, Tämä rouva hetken jutteli mukavia ja yhtäkkiä alkoi kaupittelemaan mulle jotain kesäkenkiä (!?) Mä näytän varmaan siltä, että oon uusien kenkien tarpeessa. Katsahtaessani alas, huomasin mulla jalassa olleet aivan järkyttävän räjähtäneet balleriinat. Piilotin ne penkin alle ja totesin että "Näillon ihan hyvä ajaa." :D

Tsibbailin vessaan karkuun ja tajusin, että hullunlehmäntauti on täällä. Hyvää 24v. syntymäpäivää Jasmin - Et olekaan raskaana. Pingoin ulos sauhuttelemaan ja istahdin autoon odottelemaan. Mulla on joku kauhea tarve joka kerta katsoa Audin kylkeä että onko se muuttunut tunnissa pahemman näköiseksi tai onko sille tapahtunut ihmeparantuminen. Ei, edelleen lista repsottaa, lommolla on ja se pitää korjata. DAMN.

Heitin kaverin kotiin kuin suurinpiirtein tottunut kuski ja ajelehdin Tammelan ja Viinikan sekottajan kautta kotio. Yleensä hurautan Nekalantien niin, että posket irtoo, mutta tällä kertaa mun edessä ajoi rajotusten mukaista vauhtia sitikka - Luojalle kiitos, sillä ennen Nupeldaa vastaa pyöräili mies viittoen kaula poikki-merkkiä vimmatusti. Hiljensin entisestään. Poliisien kohdalla naiskuski vilautti mulle pitkiä ja ajattelin, että "voi vittu mitä nytte..." Ajoin Nupeldan pihaan, jossa tönötti maija. Kysäsin komealta nuoremmalta konstaapelilta kuinka rahapussini käy ja totesin vain, että "Jos tulit tolla Audilla, niin valot vaan päälle ja matka jatkuu." Mulla oli hetkeä aiemmin pyöriny silmät päässä ja olin käynyt läpi kaikki kauhuskenaariot parkkisakoista ylinopeuden kautta liikenteen vaarantamiseen. Mutta ei, valot päälle, kiitos ja näkemiin.

Eli kaikille nyt tiedoksi, että kannattaa vaan ajaa sitä neljääkymppiä Nekalantietä, ellei halua väkisin luopua roposistaan. Nyt mä kuuntelen kun taivas itkee ja taidan itekki turauttaa pari kyyneltä, koska sipulin pilkkominen. Eilinen hatchback episodi edelleen kummittelee mielessä, mutta onneksi vaan päiväsaikaan. Yöllä tulee nähtyä painajaisia ihan muusta.

Auton ihmeparantumista, lottovoittoa ja silikoneja odotellessa. Viimeisin kai varmin.

Pitkäaikainen haave ja sen varhaisesta toteutumisesta iloinen minä

Heippa kaikki!

Niinkuin osa varmaan facebookista ja kerkesi mun hypetyksen lukeen. Pari kaveria arvasikin jo oikein, että mistä on kyse, joten päätin nyt ihan avoimesti kertoa mitä tässä mun jo muutenkin vaihtelevassa elämässä tulee tapahtuun.

Mullon ollu jo "hetken", en ala nyt tarkkaa päivämäärää tässä muisteleen, mut kuiteski, haaveissa isompi povi. Kuten kaikki mut tuntevat on huomannu, niin mulla ei juurikaan ole tossa leuan alla mitään, mikä erottais naisen pikkupojasta. Ja se alkaa pikkuhiljaa syömään itsetuntoa rotan lailla.

Aina oon toitottanut, etten siihen mitään palloja tielle kaipaakkaan, mutta kun ikää tullut lisää, niin alkanut suoraan sanottuna vituttaan tissittömyys. Kukaan näistä mun herneistä ei ole koskaan pahaa sanaa sanonut, että minuus olisi romahtanut, mutta tiedän, että kyllä ne tissit vaan on naisen merkki. Ja nyt kun siihen yulikin mahdollisuus, että voin tuntea vihdoin oloni eheäksi, naiselliseksi, niin kyllä hitto vie mä lähden mukaan.

Mullon synttärit siis ylihuomenna ja tää onkin periaatteessa mun synttärilahja. Nyt etutunnelmat on tosi huikeet ja odotukset korkeella. Vielä kun konsultaatioaikaa ei ole lyöty lukkoon, niin kaikki tuntuu tosi kaukaselta ja epätodelliselta. Mä kattelen päivittäin itteeni peilistä ja koitan kuvitella millaset mun rusinat on muutaman kuun päästä. Kääntelen ja puristelen itteeni ja tungen sukkia liiveihin ja kääntyilen vähän lisää yms. muuta tyhmää... :--D

Haluatteko mielummin, että päivitän kuvin ja tekstein operaation etenemistä vai videon muodossa?

Olen kuitenkin päättänyt tästä aiheesta tehdä jutun omien kokemusten perusteella, jotta mahollisimman moni samasta haaveileva saisi tietoa leikkauksesta, paranemisesta ja mahdollisista komplikaatioista. Vaikka olenkin netistä lääkärikeskuksien sivuilta ja ihmisten kokemusblogeista lukenut ko. leikkauksesta, niin suurin osa tiedoista on silti harmaan massan peitossa ja aion laatia listan kysymyksistä konsultaatioon.

Leikkaus tehdään Tampereen Mehiläisessä tänä syksynä. Plastiikkakirurgina toimii Jukka Kostiainen (jonka kanssa juttelin viime talvena jo aiheesta ja hän lupasi asiani toteuttaa, kunhan tulisin vastaanotolle) Ja lopullisen kuppikokoni valitsen hänen ohjauksensa perusteella (toivomani koko tällä hetkellä on C). Juurikin hennon rakenteeni, ikäni ja vähäisen varustukseni vuoksi en suorilta suurempia edes halua. En halua tuntea oloani epämukavaksi liian näyttävien rintojen kanssa, koska lähtötilanne on todellakin AA-kuppi.

Päivitän blogiani aika ajoin, mutta seuraavaksi fiilareita kun konsultaatioaika on varattu. Tiedän, että tämä aihe varmasti jakaa mielipiteitä, mutta siitä en aio välittää, koska elän omaa elämäni täysin itselleni ja teen sen, mikä tekee minut tyytyväiseksi ja onnelliseksi. Liekö kateutta vai elämänarvojen eroja, siitä en tiedä. Mutta päätäni ette kauhukertomuksillanne saa käännettyä! :)

- Plastic is fantastic <3