Tänään oli kauhulla ja kauan odotettu viimeisen viisaudenhampaan irtinyhtämissessio, joka suoritettiin toisessa olkkarissani, TAYS:n Acutan päivystyksessä. Tässä mä nyt kirjaimellisesti verenmaku suussa kirjottelen yhtäaikaa onnellisena, kuin kipuisena stooria mun leegoista.
Tää mun purukalusto alkaa oleen jo tunnettu surkuhupaisuudestaan ja ikuisesta lahoamisprosessistaan. Ja mä se jaksan juosta lekurista toiselle voivottelemassa ja ottamassa piikkiä millon mihinkin päin suuta. Mulla ei tämänpäiväisen hampaiden tuoreimman röntgenkuvan näkemisen perusteella ole enää yhtäkään naturellia hammasta, vaan jokaisessa pilkottaa pieni murunen plastikkia, olen siis aivan jäätävä feikki ku mulla on muovihampaat.
Tänään jäätyessäni bussipysäkillä tajusin, että on ihan mahtavaa saada toi viiminen riesa pois kuleksimasta ja aiheuttamasta mulle ylimääräisiä sairaslomia ja buranannapsimisia. Jospa vastasuudessa välttyisin antibioottitiputukseltakin. Kaikenlaista harmia.
Bussi tuli myöhässä ja hyvä, etten pannuttanut Acutan pihaan juostessani polvet suussa kohti toimenpidehuonetta. Miettikää, oon varmaan ainoa ihminen, joka kirmaamalla kirmaa ilosta hampaat natkuen HAMMASLÄÄKÄRIIN saamaan piikkiä pitkin suuta ja runnotuttaan suutaan valtavien hohtimien alle. Mua ei liiemmin hirvittänyt, porottanut tai peurattanut odottaessani oven narahdusta ja kauniin sukunimeni kuulemista.
ONKO KOSKINEN...?
Pomppasin penkistäni roiskasin takkini penkille ja loikkasin kirkkaan valon alle. Sain jotain nappeja naamaani ja purskuttelin hetken suuvedellä leipäläpeeni. Siihen vaan selälleen ja piikkiä ikeneen. Voin sanoo, että kun piikki työnnetään keskelle kitalakea, niin jalat sätkii ja vesi tirskuu silmistä, eikä ne äänihuuletkaan mykkänä olleet.
Hetki odottelua, pihdit käteen ja paria narahdusta ja erikoishammaslekurin pyörähtävää kädenliikettä myöhemmin hammas oli irti. Penkki ylös, tuppo suuhun, saikkulappu, irrotettu hammas, lisätuppoja ja resepti käteen ja seommoro. Se kävi nopeemmin kun pikkupojan ensi.... nojoo. Mutta tyytyväisnä lähdin apoteekin kautta kotio.
Kyllä tässä kelpaa särkylääkkeiden voimalla koneella istuskella. Jäätelöö suurkulutan luvan kanssa. Verta tuolta onkalosta tihkuu ja lommo sykkii, mutta eiköhän neki parissa päivässä hellitä.
Jassu 6 - Viisaudenhampaat 0
Spit vitriol. Not swallow. Set fashion. Not follow. IT IS PEACOCK, BITCH!
tiistai 19. marraskuuta 2013
maanantai 18. marraskuuta 2013
Maailman (muuttumisen) ihmettelyä
Ensinnäkin, mä olen tyrmistynyt. Tyrmistynyt, koska Muumipapan tupruttelu ei ainakaan vaikuttanu mun tupakointini aloittamiseen. Enhän mä edes kersana tajunnu mitä se Muumipappa oikein tekee, en kiinnittänyt huomiota, koska se oli se aikuisten juttu ja acceptasin sen.
Mun ensimmäinen tupakkakokeilu oli joskus peruskoulun päättäreinä, olin sillon 15-vuotias. En alkanut edes heti polttamaan, koska en tuntenut ketään "hakijaa". Säännöllinen tupakointini alkoi vasta lukiossa. Lopettaminen tapahtui 5 vuotta aloittamisesta ja kesti 2,5 vuotta. Kesän ehdin taas tuprutella, kun vitutus kasaantui, nyt olen onnellisesti ollu 2 viikkoa täysin polttamatta ja vain muutamia hassuja polttaneena yhteensä kaksi kuukautta. Toivon, että mulla pysyy tää tupakoimattomuuspermanentti lopun ikää, eikä tarvi jojoilla asian kanssa.
Toisena, en voi sietää, jos lemmikkiä sanotaan "häneksi", kun samaan aikaan kaveri on "se".
Kolmas kummallisuus on perheellistyminen. Tai ei itsessään perheen hankkiminen, vaan se kuinka yhtäkkiä ei ole enää _mitään_ muuta sisältöä elämässä. Kaikki instagram-, fb-, ynnä muut some-kuvat on pelkästään omasta nassukasta. Vauvakuvat on kivoja... ...tiettyyn rajaan asti, mut en jaksa alkaa poistelemaan kavereita, joiden vauvakuvat ei nappaa, selaan vaan ohi. Anteeksi, nyt olen varmaan horrible person. Haluan itsekin joskus perheen joo, mut ilman kumppania se on pikkusen kaukainen ajatus vielä.
Neljäntenä haluun kertoo itsestäni muutoksen. Mä olen paatunut materialisti ja nautin esineistä ja kaikesta konkreettisesta enemmän kuin asioista, joita ei voi koskettaa. Ennen mun päiväni pelasti vanhan mummon hymy, mutta nykyään kaikilla on niin kiire, ettei ole aikaa hymyillä. En edes muista miltä tuntemattomalta saatu hymy tuntuu.
Siispä, tykkään mielummin pitää kädestä ja halata kun vain puhua. Ja kaikki mitä teen, teen täysillä. Kadun, itken, nauran, ihastun, loukkaannun, huudan tai vaan olen täysin hiljaa. Mun tunteet elää todella pienissä sykleissä, sillä itkun, suuttumuksen, inhon ja anteeksiannon välillä ei välttämättä ole edes tuntia.
Mielenkiintoista nähdä miten sitä seuraavan kymmenen vuoden aikana mun elämä kääntyy, mut ei kiinnosta enempää kirjotella, koska nyt alan nettishoppaan meikkejä ja kauhulla odottaan huomista Acuta-reissua.
Materialistipedarikirkonpolttajahu**a89 kuittaa.
Mun ensimmäinen tupakkakokeilu oli joskus peruskoulun päättäreinä, olin sillon 15-vuotias. En alkanut edes heti polttamaan, koska en tuntenut ketään "hakijaa". Säännöllinen tupakointini alkoi vasta lukiossa. Lopettaminen tapahtui 5 vuotta aloittamisesta ja kesti 2,5 vuotta. Kesän ehdin taas tuprutella, kun vitutus kasaantui, nyt olen onnellisesti ollu 2 viikkoa täysin polttamatta ja vain muutamia hassuja polttaneena yhteensä kaksi kuukautta. Toivon, että mulla pysyy tää tupakoimattomuuspermanentti lopun ikää, eikä tarvi jojoilla asian kanssa.
Toisena, en voi sietää, jos lemmikkiä sanotaan "häneksi", kun samaan aikaan kaveri on "se".
Kolmas kummallisuus on perheellistyminen. Tai ei itsessään perheen hankkiminen, vaan se kuinka yhtäkkiä ei ole enää _mitään_ muuta sisältöä elämässä. Kaikki instagram-, fb-, ynnä muut some-kuvat on pelkästään omasta nassukasta. Vauvakuvat on kivoja... ...tiettyyn rajaan asti, mut en jaksa alkaa poistelemaan kavereita, joiden vauvakuvat ei nappaa, selaan vaan ohi. Anteeksi, nyt olen varmaan horrible person. Haluan itsekin joskus perheen joo, mut ilman kumppania se on pikkusen kaukainen ajatus vielä.
Neljäntenä haluun kertoo itsestäni muutoksen. Mä olen paatunut materialisti ja nautin esineistä ja kaikesta konkreettisesta enemmän kuin asioista, joita ei voi koskettaa. Ennen mun päiväni pelasti vanhan mummon hymy, mutta nykyään kaikilla on niin kiire, ettei ole aikaa hymyillä. En edes muista miltä tuntemattomalta saatu hymy tuntuu.
Siispä, tykkään mielummin pitää kädestä ja halata kun vain puhua. Ja kaikki mitä teen, teen täysillä. Kadun, itken, nauran, ihastun, loukkaannun, huudan tai vaan olen täysin hiljaa. Mun tunteet elää todella pienissä sykleissä, sillä itkun, suuttumuksen, inhon ja anteeksiannon välillä ei välttämättä ole edes tuntia.
Mielenkiintoista nähdä miten sitä seuraavan kymmenen vuoden aikana mun elämä kääntyy, mut ei kiinnosta enempää kirjotella, koska nyt alan nettishoppaan meikkejä ja kauhulla odottaan huomista Acuta-reissua.
Materialistipedarikirkonpolttajahu**a89 kuittaa.
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
Upea perjantai ja surujeni sunnuntai
Ensinnäkin haluan kiittää ystävääni Marttia ja hänen kolleegoitaan ihan huikeasta perjantaisesta esityksestä Kulttuuriravintola Kivessä. Pikkupojan lauluilta oli suuri menestys ja paikka tulvi ihmisiä. Mä vuorotellen itkin ja nauroin, välillä jopa itkin ja nauroin samaan aikaan. Olet huikean lahjakas nuorimies ja pääset vielä pitkälle! Olet rakas!
Nyt kuitenkin taas harmittaa. Harmittaa niin vietävästi, etten oikeastaan voi kun turauttaa pari kyyneltä ja rämpiä tämän jokavuotisen helvettipäivän ohitse. Kävin ystäväni kanssa syömässä kiinalaisessa tänään ja joka puolella näkyy isänpäiväonnitteluja ja mainontaa. Tää päivä on vuotuisesti se päivä, kun kadehdin kaikkia isällisiä ja tämä on se päivä kun ikävöin omaani kaikista eniten. Joka suunnasta paasataan aiheesta ja mun tekee mieli itkeä ammeeseen ja hukuttautua omiin kyyneliini.
Soitin papalleni äsken, olen vihainen itselleni, koska en ole käynyt häntä katsomassa kuukausiin vaikka kotikonnuillani olen vieraillutkin, mutta nyt olin ylpeä itsestäni saadessani aikaiseksi edes soittaa, onnitella ja kysyä kuulumisia. Hän kuulosti onnelliselta ja pirteältä kuullessani minut. Se tuntui hienolta.
Muutama ystäväni ja sukulaiseni tietää, miltä tuntuu kun menettää vanhempansa ja siksi heidän kanssaan aiheesta onkin niin helppo puhua. Hassua, miten tämä kaikki muokkaa ihmistä. Jos isäni olisi ollut lapsuudestani aikuisuuteen asti läsnä, en olisi se ihminen, joka olen nyt. Tavallaan olisin ehkä eheämpi, mutta en ehkä osaisi arvostaa kaikkia niitä asioita, mitä arvostan nyt. Halaus, hymy ja kädestäpitäminen tuntuu tuplasti paremmalta, kun sitä osaa arvostaa, osaa elää juuri nyt ja osaa tuntea sen yhen pienen hetken kauneuden.
Viikonloppuni on ollut täynnä rakkaita ystäviä, omaa sairastelua, lepoa, naurua, itkua, puheita ja muistoja. Tämä viikonloppu on samalla ikimuistoinen, surullinen ja riemukas. Muistakaa ihmiset riemuita ja nauraa kun siltä tuntuu, muistakaa surra kun suruttaa ja muistakaa levätä kun olette kipeitä. Älkää unohtako ystäviä ja läheisiä, Älkääkä ikinä unohtako kertoa tärkeille kuinka paljon he teille merkitsevät. Halaus, hymy, tsemppaus ja lohduttaminen. Pienet teot on hyvin usein niitä suurimpia ja merkityksellisimpiä.
Rakkaudella: Jasmin
Nyt kuitenkin taas harmittaa. Harmittaa niin vietävästi, etten oikeastaan voi kun turauttaa pari kyyneltä ja rämpiä tämän jokavuotisen helvettipäivän ohitse. Kävin ystäväni kanssa syömässä kiinalaisessa tänään ja joka puolella näkyy isänpäiväonnitteluja ja mainontaa. Tää päivä on vuotuisesti se päivä, kun kadehdin kaikkia isällisiä ja tämä on se päivä kun ikävöin omaani kaikista eniten. Joka suunnasta paasataan aiheesta ja mun tekee mieli itkeä ammeeseen ja hukuttautua omiin kyyneliini.
Soitin papalleni äsken, olen vihainen itselleni, koska en ole käynyt häntä katsomassa kuukausiin vaikka kotikonnuillani olen vieraillutkin, mutta nyt olin ylpeä itsestäni saadessani aikaiseksi edes soittaa, onnitella ja kysyä kuulumisia. Hän kuulosti onnelliselta ja pirteältä kuullessani minut. Se tuntui hienolta.
Muutama ystäväni ja sukulaiseni tietää, miltä tuntuu kun menettää vanhempansa ja siksi heidän kanssaan aiheesta onkin niin helppo puhua. Hassua, miten tämä kaikki muokkaa ihmistä. Jos isäni olisi ollut lapsuudestani aikuisuuteen asti läsnä, en olisi se ihminen, joka olen nyt. Tavallaan olisin ehkä eheämpi, mutta en ehkä osaisi arvostaa kaikkia niitä asioita, mitä arvostan nyt. Halaus, hymy ja kädestäpitäminen tuntuu tuplasti paremmalta, kun sitä osaa arvostaa, osaa elää juuri nyt ja osaa tuntea sen yhen pienen hetken kauneuden.
Viikonloppuni on ollut täynnä rakkaita ystäviä, omaa sairastelua, lepoa, naurua, itkua, puheita ja muistoja. Tämä viikonloppu on samalla ikimuistoinen, surullinen ja riemukas. Muistakaa ihmiset riemuita ja nauraa kun siltä tuntuu, muistakaa surra kun suruttaa ja muistakaa levätä kun olette kipeitä. Älkää unohtako ystäviä ja läheisiä, Älkääkä ikinä unohtako kertoa tärkeille kuinka paljon he teille merkitsevät. Halaus, hymy, tsemppaus ja lohduttaminen. Pienet teot on hyvin usein niitä suurimpia ja merkityksellisimpiä.
Rakkaudella: Jasmin
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
Mies, voi hyvä jumala taas kerran...
Mulle käy päivä päivältä oudommaksi tuo vastakkainen sukupuoli. Tunnun sekaantuvan kummallisista aivoituksista toiseen yhä useammin. Nää esimerkit on mun elämästä, yllättäen. Olen koittanut meinaan kerätä mainitsemisen arvoisia ja blogikelpoisia muutaman. Joten nauttikaa tai epänauttikaa, naiset!
1. Tapailin noin vuosi sitten erästä miestä hetken, mutta kun tunteeni ei riittäneetkään, niin päätin olla kiusaamatta itseäni ja toista osapuolta sen enempää ja päätin jutun. Mitä ilmeisimmin mies ei tajunnut, että ei on ei ja jatkoi jankkaamista, että eikö voitaisi vielä kokeilla ja aina mun vastaus pysyi samana, ei. Ja vaikka hän kuinka koitti järjestää tapaamisia, niin mä keksin aina jotain miksen voi nähdä. Ahdisti.
Hetki sitten päädyin samaan porukkaan iltaa viettään ja pyysin sitten tätä kyseistä miestä lähteen mun kanssa jatkamaan iltaa toiseen mestaan kun muut päättivät lähteä kotiin. (Edelleen oletin kaverin tietävän että friend zone is still on.) Kuinka monelle tämä tarkoittaa vihreetä valoa sänkyyn tai suhteeseen päin? En tiedä, mutta tälle tyypille se tarkoitti juuri sitä. "Etkai sää ketä tahansa pyytäs jatkaan sun kaa iltaa ellei tässois jotai muutaki?" Niinku mitä? Hääkellot? Mun käsittääkseni olen kertonut, ettei tunteita ole ja ei, ne eivät ole nousseet takaisin pintaan, me ollaan kavereita. Nyt olen alkanut kääntymään siihen suuntaan, että parempi kun ei tavattais enää ikinä.
2. Menneenä kesänä hengasin jälleen kerran yhden ihan mukavan kollin kanssa. Kehui mua kuinka hemmetin mukava, kaunis, ihana, "miten voit olla sinkku" mä olenkaan. Päätettiin sitte, et lähetää useemminki baanalle ja nähään, mut eipäs menny lusikat tasan. Kesällä satuin samalle terassille tän tyypin kanssa ja hän oli kun seipään nielly mut nähdessään. Menin tietty morjestaan, eikä mun luonteeseen kuulu et kyselisin mikset oo vastannu tai tullu käymään vaik lupasit. No, parkkeerasin ahterini ölppösen kanssa toiseen pöytään ja jälkeenpäin kuulin, että tämä mies oli todennut kaverilleni, että "olisit voinut varottaa". Varottaa musta? Miksi?
Ihmettelen myös suuresti miksi mulle pitää myös valehdella, että "ärsyttää kun toi yks muija tekstaa ja soittelee monta kertaa päivässä mulle." Ärsytti niin paljon, että alkoi sittemmin seurustelemaan tän samaisen naisen kanssa. Okei? :----D Kyllä mä olen sen verran iso tyttö, että kestän, jos joku pitää jostain muusta mua enemmän tai että olen enemmän kaverityyppiä. Mä en enää ikinä takerru. Siitä kun ei seuraa mitään hyvää. No hard feelings though.
3. Mua ihmetyttää suuresti "en pääse/halua päästä exästäni yli"-tyypit tai on/offaajat. Mulle on harvinaisen selvää miksi ex on ex ja oon suhteessa sen verran mustavalkonen, että sitä joko ollaan yhdessä tai ei. Ei tarvitte sitte turhaan mustasukkailla ja selitellä tekemisiään. Vituttaa ihan älyttömästi tollaset seilaajat, kun joutuu itse ihastuttuaan välikädeksi ja miettiin, että uskaltaako väliin edes lähtee sotkeen ilman, että leimataan pesänrikkojahuoraksi tai saako kummaltaki henkisesti ja fyysisesti turpaan.
Mikä siinä voi olla niin vitun vaikeeta, kun päätetään halutaanko seurustella vai ei?
4. Miehet, jotka seurustelee ja silti juttelee vinkkailevasti toisille naisille. Tekis mieli niin käräyttää jokainen varattu ukko niiden muijille, et millai ne esimerkiks mulle kirjottelee netissä. Mä kirjottelen takas kyllä, mut mullei oo aikomustakaan evääni letkauttaa, että lähtisin tapaamaan vällyjen välissä varattuja. Mun perusluonne on avoin ja puhun aika härskejäkin, mutta ne ei tarkota mitään. Mä saan puhua mitä lystään niin kauan ku ite oon sinkku. Mutta mitään en lähe touhuaan.
Siinäpä muutama esimerkki, miksi sanakirjassa miehen kohdalla mulla on suuri aukko.
Mun miesihanne ei noudata minkäänlaista kaavaa. Olen ihastunut mm. tällaisiin tyyppeihin:
-Lihaksikas
-Laiha
-Äärimmäisen kiltti
-Raitis
-Lyhyt
-Mua paljon vanhempi
-Lihava
-Tumma
-Saman ikäinen kun minä
-Pitkä
-Nainen
-Uskollinen
-Savuton
-Pitkähiuksinen
-Ateisti
-Vaalea
-Sossupummi
-Samalta paikkakunnalta
-Linnakundi
-Tatuoitu/lävistetty
-Musikaalinen
-Kalju
-Tupakoitsija
-Mies
-Menestyvä
-Pettävä
-Kaukaa Tampereelta
-Mua paljon nuorempi
-Paljon alkoholia kuluttava
-Ei yhtäkään lävistystä/tatuointia
MUTTA SILTI kaikkien kanssa menny enemmän tai vähemmän päin persettä... Kai mussa on sitten jotain vitusti vinossa...
Ihmetellen, PIUSA
ps. toi Thai cube oli aivan täyttä paskaa...
1. Tapailin noin vuosi sitten erästä miestä hetken, mutta kun tunteeni ei riittäneetkään, niin päätin olla kiusaamatta itseäni ja toista osapuolta sen enempää ja päätin jutun. Mitä ilmeisimmin mies ei tajunnut, että ei on ei ja jatkoi jankkaamista, että eikö voitaisi vielä kokeilla ja aina mun vastaus pysyi samana, ei. Ja vaikka hän kuinka koitti järjestää tapaamisia, niin mä keksin aina jotain miksen voi nähdä. Ahdisti.
Hetki sitten päädyin samaan porukkaan iltaa viettään ja pyysin sitten tätä kyseistä miestä lähteen mun kanssa jatkamaan iltaa toiseen mestaan kun muut päättivät lähteä kotiin. (Edelleen oletin kaverin tietävän että friend zone is still on.) Kuinka monelle tämä tarkoittaa vihreetä valoa sänkyyn tai suhteeseen päin? En tiedä, mutta tälle tyypille se tarkoitti juuri sitä. "Etkai sää ketä tahansa pyytäs jatkaan sun kaa iltaa ellei tässois jotai muutaki?" Niinku mitä? Hääkellot? Mun käsittääkseni olen kertonut, ettei tunteita ole ja ei, ne eivät ole nousseet takaisin pintaan, me ollaan kavereita. Nyt olen alkanut kääntymään siihen suuntaan, että parempi kun ei tavattais enää ikinä.
2. Menneenä kesänä hengasin jälleen kerran yhden ihan mukavan kollin kanssa. Kehui mua kuinka hemmetin mukava, kaunis, ihana, "miten voit olla sinkku" mä olenkaan. Päätettiin sitte, et lähetää useemminki baanalle ja nähään, mut eipäs menny lusikat tasan. Kesällä satuin samalle terassille tän tyypin kanssa ja hän oli kun seipään nielly mut nähdessään. Menin tietty morjestaan, eikä mun luonteeseen kuulu et kyselisin mikset oo vastannu tai tullu käymään vaik lupasit. No, parkkeerasin ahterini ölppösen kanssa toiseen pöytään ja jälkeenpäin kuulin, että tämä mies oli todennut kaverilleni, että "olisit voinut varottaa". Varottaa musta? Miksi?
Ihmettelen myös suuresti miksi mulle pitää myös valehdella, että "ärsyttää kun toi yks muija tekstaa ja soittelee monta kertaa päivässä mulle." Ärsytti niin paljon, että alkoi sittemmin seurustelemaan tän samaisen naisen kanssa. Okei? :----D Kyllä mä olen sen verran iso tyttö, että kestän, jos joku pitää jostain muusta mua enemmän tai että olen enemmän kaverityyppiä. Mä en enää ikinä takerru. Siitä kun ei seuraa mitään hyvää. No hard feelings though.
3. Mua ihmetyttää suuresti "en pääse/halua päästä exästäni yli"-tyypit tai on/offaajat. Mulle on harvinaisen selvää miksi ex on ex ja oon suhteessa sen verran mustavalkonen, että sitä joko ollaan yhdessä tai ei. Ei tarvitte sitte turhaan mustasukkailla ja selitellä tekemisiään. Vituttaa ihan älyttömästi tollaset seilaajat, kun joutuu itse ihastuttuaan välikädeksi ja miettiin, että uskaltaako väliin edes lähtee sotkeen ilman, että leimataan pesänrikkojahuoraksi tai saako kummaltaki henkisesti ja fyysisesti turpaan.
Mikä siinä voi olla niin vitun vaikeeta, kun päätetään halutaanko seurustella vai ei?
4. Miehet, jotka seurustelee ja silti juttelee vinkkailevasti toisille naisille. Tekis mieli niin käräyttää jokainen varattu ukko niiden muijille, et millai ne esimerkiks mulle kirjottelee netissä. Mä kirjottelen takas kyllä, mut mullei oo aikomustakaan evääni letkauttaa, että lähtisin tapaamaan vällyjen välissä varattuja. Mun perusluonne on avoin ja puhun aika härskejäkin, mutta ne ei tarkota mitään. Mä saan puhua mitä lystään niin kauan ku ite oon sinkku. Mutta mitään en lähe touhuaan.
Siinäpä muutama esimerkki, miksi sanakirjassa miehen kohdalla mulla on suuri aukko.
Mun miesihanne ei noudata minkäänlaista kaavaa. Olen ihastunut mm. tällaisiin tyyppeihin:
-Lihaksikas
-Laiha
-Äärimmäisen kiltti
-Raitis
-Lyhyt
-Mua paljon vanhempi
-Lihava
-Tumma
-Saman ikäinen kun minä
-Pitkä
-Nainen
-Uskollinen
-Savuton
-Pitkähiuksinen
-Ateisti
-Vaalea
-Sossupummi
-Samalta paikkakunnalta
-Linnakundi
-Tatuoitu/lävistetty
-Musikaalinen
-Kalju
-Tupakoitsija
-Mies
-Menestyvä
-Pettävä
-Kaukaa Tampereelta
-Mua paljon nuorempi
-Paljon alkoholia kuluttava
-Ei yhtäkään lävistystä/tatuointia
MUTTA SILTI kaikkien kanssa menny enemmän tai vähemmän päin persettä... Kai mussa on sitten jotain vitusti vinossa...
Ihmetellen, PIUSA
ps. toi Thai cube oli aivan täyttä paskaa...
tiistai 15. lokakuuta 2013
Idols-tohinoita ja sairaskohtauksia
Morppa!
Kuten tuolta MTV3:n viihdesivuilta onkin voinut lukea ja kuunnella (Koelauluvideon näkee kun painaa tätä!), niin osallistuin Idolsiin 2013. Koelaulut tuotantoryhmälle oli elokuussa ja sieltä napautin jatkoon. Seuraavana päivänä pääsin tutiseen tuomareitten eteen. Tuomareista Jussi69, Lauri Ylönen ja Jone Nikula piti musta, joten sieltäki suunta oli eteenpäin. Sini ei mulle lämmenny, mut ei sillä, en mäkään lämpee sille...
Teatteriviikonloppu oli poikkeuksellisesti Aleksanterinteatterin sijaan 3h matkan päässä Helsingistä, Utissa. Oli ihan huikeeta päästä sotilasalueelle lauleskeleen. Odottelua se koko telkkarin tekeminen on 90% ajasta ja levottomalla luonteellani se tuotti mulle harmaita hiuksia. Mä olin tokavikassa rivilauluryhmässä ja kaiken väsymyksen, koti-ikävän ja muun kamerahärdellin keskellä en tainnut olla parhaimmillani, vaikka parhaani siinä mielentilassa yritinkin ja mitään en muuttais esityksessäni. Meitä oli jäljellä 63 parasta laulajaa kaikista 3000 koelaulajasta ja mä kuuluin niihin. Huikea kokemus, vaikka tipuinkin ekana teatteripäivänä. Tästä näet rivilaulut teatterin ekalta päivältä.
Musta alko jo kesken ekan päivän tuntuun, ettei muottiin survominen oo mun juttu. Mä halusin vaan kotiin, omaan sänkyyn ja kunnon lepoo. En sano, ettenkö koskaan koittais uudestaan jotain laulukilpailua, mutta tällä hetkellä kyllä kun miettii elo-syyskuuta niin tulee väkisinkin hiki. Mä en huonoille hävinny ja varmistuin siitä et, vittu kyllä mä laulaa osaan. Ei neljän ihmisen mielipide mun lauluintoani lannista. (Tiikerihain karaokessa ja Kiven pianon ääressä oon saanu kisan jälkeen mahtavat aplodit! :P)
Mut synkempänä aiheena haluan kertoo mitä mulle kävi pari viikkoa ennen Idolsia...
Mulle tuli kotona kesken koneella istumisen aivoverenkiertohäiriö, jota mä pelästyin. Mä en varmaan ikinä oo pelänny kuolevani, mut se sai mun elämän viliseen silmien editse. Tapahtuman kulku on pikkusen hämärän peitossa, koska toimin niin irrationaalisesti kohtauksen tullessa. Mutta näin siinä jotakuinkin kävi.
Istuin koneella jokin loppukesäinen ilta ja juttelin kaverin kanssa facebookissa (en muista kenen) ja yhtäkkiä mun liikkeet alko hidastuun ja jouduin keskittyyn todella siihen, mitä kirjoitin. Hetken päästä kaikki, mitä koitin kirjoittaa, muuttui ihan sotkuksi ja vaikka kuinka sormet koitti hakeutua oikeille näppäimille, niin aina kirjoitin väärin.
Bäkspeissasin minkä kerkesin ja taas kirjoitin, ei mitään järkee vieläkään. Aloin täristä pelosta ja mulla alkoi näkö sumentua ja mun kädet puutui toimintakyvyttömiksi. En pystynyt enää kirjottamaan mitään, joten koitin puhua itekseni et kai nyt edes se onnistuu, niin ei. Puhe oli sakeempaa kun mun aamupuuro ja aloin itkeen hysteerisenä et mitä mulle tapahtuu... Sekoilin hetken ja painuin makaamaan sänkyyn. Kohtaus kesti ehkä muutaman minuutin, mutta aika tuntui viikolta. Kohtaus meni ohi ja noin tunti siitä, unohdin koko tapauksen.
Tähän kohtaukseen liittyy ilmeisesti jonkinasteinen muistinmenetys, sillä muistin koko homman vasta eilen kun työkaverin kanssa juteltiin sairauksista. Vasta eilen kerroin äidillekin. Pelkään tosiaan et tuo uusiutuu, joten päätin, että tupakanpoltto saa taas jäädä. Toivottavasti lopullisesti, sillä 2,5 vuotta olin jo polttamatta, kunnes kesällä lipsahdin.
Suosittelen tän tapauksen tiimoilta kaikkia miettiin tupakoinnin vähentämistä/lopettamista, ennen kuin on liian myöhäistä... Terveys on asia, jota osaa arvostaa vasta kun sairastuu tai tässä tapauksessa myös; pelästyy.
Mulla oli tuuri, ettei se (oletettavasti) hyytymä tehnyt pysyvää tuhoa aivoihin tai jopa tappanut minua.
Terveisin Kauhistunut, mutta elämästään onnellinen Jasmin
torstai 29. elokuuta 2013
Perseilyn ABC
Aloitetaanpas sitten tämä aakkoskirja ihan alusta. Valaisevana infona seuraavan nautinnollisen ja hieman pyllyä kutittavan merkintäni sisällöstä kerron, että tämä on sitä mun (Jasminin) huikeaa irliä! Mulle sattuu ja tapahtuu, jotkut asiat vituttaa, jotkut vituttaa ja sitten naurattaa, mutta useimmiten vaan... ...vituttaa. Aloitetaan kirjaimesta A:
A niinkuin aamupala, aamupala jota en koskaan syö. Päivän tärkeimmäin aterian skippaan, vaikka mahassa tuntuis olevan kasa loisia syömässä mun sisäelimiä. Nälkä on, mutta mikään ei mene alas. Liekö psyykkistä, mutta joka aamu juon vain kaakaon.
B niinkuin Burana, lääke jota on oltava, mutta vitut se mihinkään auttaa. Olen aina ollut huono syömään lääkkeitä, koska kammoksun tuoteselosteita. Päänsärky lähtee nukkumalla ja nuha nu....
C-vitamiini, jota pitäis ehkä nauttia enemmän. Jatkuvasti väsyttää ja vituttaa. Oon aivan pasCahalvauCsen partaalla, jos joku mainitsee appelsiinin. Kauhea työ saada C ensin auki ja sitten kun haukkaat ensimmäiCn palan, tajuat kuinka pasCaa C on.
D niinkuin darra. Teistä en tiedä, mut mun darrat on aaltoilevaa sorttia. Juomingin alotuksen aikoihin mullei ollu koskaan mitään oloo seuraavana päivänä, parikymppisenä iski niin syvät darrakoomat, että ainoa kulkuneuvo millä ruho liikkui oli sänky. Nykyään vaan väsyttää ja on voimaton olo, mutta pääsen punkasta jääkaapille ja takaisin.
E-pillerit on kummajaisia ainakin meikäläisen elimistölle, joka tuntuu taistelevan jokaista vierasesinettä vastaan. Vie toki alavattakivut mennessään, olettaen ettei puolukat valu kesken pillerilaatan... Mikä stressi?
F niinkuin fööni. Mikä hitto siinä on, ettei tää letti pysy ojossa millään? Lisää kyseiseen sanaan "S" eteen niin tiedät kuinka mun tupee on joka hetki. Föönaamisen jälkeen on helvetti irti, sillä mulla jäi harjastakin kahva narahtaen käteen tossa tovi sitten, koska mun hius on sellasta sorttia, että tähän uppoo ainoastaan moottorisaha.
G-piste. Ei ole.
H niinkuin hampaat. Mun purukalusto on tiettävästi parhaat päivänsä nähneen fossiilin tasolla. Parhaimmillaan kombona ollut samaan aikaan 14 reikää, 4 lohkeemaa, 3 viisaudenhammasta, 1 juurihoitoa vaativa sivuleego ja pienenä pyörän ohjaustankoon hajonneiden etutöhköjen kulmien muotoilu. Teki hiukan mieli porata kun porattiin...
I niinkuin Idols
J niinkuin Jasmin. Tuo naiseuden kaukainen peilikuva. Tuo itsensä tutkiskelun orja. Tuo materialistista maailmaa vastaan kapinoiva muukalainen. Tuo yksinäisellä maitolaiturilla itseään synneistä ämpärissä puhdistava impi. Tuo käsinkosketeltava epäitsekkyyden haamu. Tuo varpaitaan hamuava sinisilmäinen vauva, jolla on valitettavasti silmät kierossa.
K niinkuin kaipuu. Mä oon tosi onneton mun kaipaukseni kanssa. Kaipaan tosi paljon asioita niin menneitä kuin ylipäätään. L-kohdassa lisää...
L niinkuin läheisyys, joo sitä mä kaipaan. Sitä kun joku tuhisee vieressä. Tai vaikka kuorsaa niin, ettei itse saa nukuttua silmäystäkään. Mä oon kaikista luovimmillani kun mullon joku mun vieressä. Se turva, se tieto, että joku vaan on siinä. Lihapullakin alkaa ällällä.
M niinkuin mopoautot. Tästä on ollut paljon puhetta jo pitkän aikaa, mut edelleen sitä mieltä et ne todellakin pois liikenteestä. Perusteluja ei tarvita.
O niinkuin orgasmi (naisen). Ei tämä ei ole urbaanilegenda, mutta mä teen siitä lähes mahdottoman tehtävän miehelle. Miehet tuntuu olevan varmoja taidoistaan, mutta kyllä se vaan niin on, että naiset ne osaa feikata. ;)
P niinkuin pieru. Se ei pelkästään puhdista elimistöä vaan vapauttaa myös mielen, niin oman kuin muidenkin. Pieru on muuten perseestä.
Q... Suurimman osan ajasta taidan olla suhk koht qtamolla...
R niinkuin rakkaus, jos joku sellaisen löytää niin voisiko lahjoittaa minullekin osan? Edes murusen? Oon niin kyllästynyt tähän ikuiseen vanhojen tuttujen kanssa soutamiseen, että tekis ihan hyvää välillä vaikka rakastua niinkun oikeasti.
S niinkuin suola. Ilman suolaa, ruoka on aika jäykkää shaibaa. Ja makeasta en ole oikeastaan napostelumielessä juurikaan välittänyt ja syy siihen löytyy skrollailemalla kohtaan "H". Lisäksi mä oon aina tykänny sanonnasta "elämän suola, mutta miksi? Siksi koska se taipuu niin hauskasti "Te olette mun elämäni suolia." Juuri te, rakkaat lukijasuoleni.
T niinkuin tupakka. Tuo 2,5 vuotta kestänyt tauko syöpäkääryleestä tuntuu niin kaukaiselta. Olinko mä oikeasti savuton niin kauan? Musta pitäis varmaan hakata toi paha tapa pois. Miksi mä tyhmä alotin uudestaan? Only God knows why...
U niinkuin urheilu. Ai vittu mitkä antipatiat töllöstä tulevaa urheilua kohtaan mulla onkaan. Kohdassa "L" en tarkoita, että tahtoisin tällaista urheiluhullu-kategoriaan kuuluvaa tuhisijaa läheisyyteeni. Kyllä pysyy housut visusti kintuissa, jos Urho on auki.
V niinkuin vitutus. Mitä kauemmin elää, sitä enemmän vituttaa. Ja mitä kauemmin kyynistyy yksinään, sitä nopeemmin vituttaa. Mä oon mestari tässä liigassa. Mua ei kauheesti tarvi ärsyttää, että ärsyynnyn. Pitäisi varmaan alkaa hoonaamaan töissä tehtävien hoonauksien lisäksi tätä osioo pään sisältä. Mut helpommin moottorien kytkimiä ajan puhtaaks kun alkaisin selvittään tän pääkopan muttereita oikeisiin lokeroihin.
W niinkuin witutus. Tää on toi edellinen tuplana. Eli joku asia vituttaa valmiiks ja sit joku asia X kaatuu samaan aikaan päälle. Tätä usein kutsutaan edellisestä illasta juurensa juontavaksi rahapula + krapula-kombinaatioksi. Yhdellä sanalla morkkis.
X-files? Kas noin, soiko teilläkin nyt sen antiikkisen sarjan karmiva tunnari päässä?
Y niinkuin yksinäisyys. Monet mieltää, että itsenäisyys on yksinäisyyttä, ei aina, mutta mun kohdalla se pitää paikkansa. Välillä mietityttää kuinka hemmetin riippuvainen mä olen seurasta. Osaan olla yksin, mutta en halua ja siinä on vissi ero. Illat näin koneella naputellessani ja runosuoneni sykkiessä tää on jees, mut sit kun koittaa hetki ennen nukkumaanmenoa, niin ai hitto kun olis kiva joku kämppis vaikka, jolle nauraa tai jonka kanssa nauraa.
Zorro? Oks tällä tunnaria? Voisin vaihtaa kohdan X tunnarin tähän.
Å niinkuin Åbo, Turku. Mä tykkään ruotsinkielestä ja Turusta. Siksi oon monesti miettiny miks se on muka se Suomen ahteri? Valaiskaa mulle miksi Turku on verrattavissa ulostusreikään? (Itsehän olen Toijalalla haastamassa Turun titteliä ja halutessanne kerron listan miksi)
Ä niinkuin äiti. Äiti (ainakin mun) on ihana, suojeleva, rakastava, mutta myöskin välillä rakastava ilman välissä sykkivää "k":ta. Lähes joka puhelu, mikä äipän kanssa käydään, joudutaan käymään uudestaan, koska joko 1) puhutaan päällekkäin 2) huudetaan päällekkäin. Vaihtoehto 2 on epämieluinen niin kanssamatkustajille kuin puhelun kummallekin osapuolelle. Paskinta tässä on se, että kaikki häviää tän erän. Mutta ei, me ei kuitenkaan riidellä, me keskustellaan!
Ö niinkuin öljy. Tällä alalla sen saaminen ihoonsa on väistämätöntä. Kun tarpeeksi öljysillä näpeillä koitat handlata työkaluja, ne ei pysy käsissä. Vedellä se ei lähde ja saippuat kuivattaa. Ja sitten kun saippuat kuivattaa, joudut rasvaamaan käsiä. Rasva ei kuivu ja se on jo sitten ihan sama onko se rasvaa vai öljyä, kun ne työkalut ei pysy käsissä, joten joudut pesemään käsiä... Ja... niin...
Tässä mun abc, haastan teidät tekemään saman. mulla tää oli vitutuspainotteinen.
Rakkaudella: Jasmin <3
A niinkuin aamupala, aamupala jota en koskaan syö. Päivän tärkeimmäin aterian skippaan, vaikka mahassa tuntuis olevan kasa loisia syömässä mun sisäelimiä. Nälkä on, mutta mikään ei mene alas. Liekö psyykkistä, mutta joka aamu juon vain kaakaon.
B niinkuin Burana, lääke jota on oltava, mutta vitut se mihinkään auttaa. Olen aina ollut huono syömään lääkkeitä, koska kammoksun tuoteselosteita. Päänsärky lähtee nukkumalla ja nuha nu....
C-vitamiini, jota pitäis ehkä nauttia enemmän. Jatkuvasti väsyttää ja vituttaa. Oon aivan pasCahalvauCsen partaalla, jos joku mainitsee appelsiinin. Kauhea työ saada C ensin auki ja sitten kun haukkaat ensimmäiCn palan, tajuat kuinka pasCaa C on.
D niinkuin darra. Teistä en tiedä, mut mun darrat on aaltoilevaa sorttia. Juomingin alotuksen aikoihin mullei ollu koskaan mitään oloo seuraavana päivänä, parikymppisenä iski niin syvät darrakoomat, että ainoa kulkuneuvo millä ruho liikkui oli sänky. Nykyään vaan väsyttää ja on voimaton olo, mutta pääsen punkasta jääkaapille ja takaisin.
E-pillerit on kummajaisia ainakin meikäläisen elimistölle, joka tuntuu taistelevan jokaista vierasesinettä vastaan. Vie toki alavattakivut mennessään, olettaen ettei puolukat valu kesken pillerilaatan... Mikä stressi?
F niinkuin fööni. Mikä hitto siinä on, ettei tää letti pysy ojossa millään? Lisää kyseiseen sanaan "S" eteen niin tiedät kuinka mun tupee on joka hetki. Föönaamisen jälkeen on helvetti irti, sillä mulla jäi harjastakin kahva narahtaen käteen tossa tovi sitten, koska mun hius on sellasta sorttia, että tähän uppoo ainoastaan moottorisaha.
G-piste. Ei ole.
H niinkuin hampaat. Mun purukalusto on tiettävästi parhaat päivänsä nähneen fossiilin tasolla. Parhaimmillaan kombona ollut samaan aikaan 14 reikää, 4 lohkeemaa, 3 viisaudenhammasta, 1 juurihoitoa vaativa sivuleego ja pienenä pyörän ohjaustankoon hajonneiden etutöhköjen kulmien muotoilu. Teki hiukan mieli porata kun porattiin...
I niinkuin Idols
J niinkuin Jasmin. Tuo naiseuden kaukainen peilikuva. Tuo itsensä tutkiskelun orja. Tuo materialistista maailmaa vastaan kapinoiva muukalainen. Tuo yksinäisellä maitolaiturilla itseään synneistä ämpärissä puhdistava impi. Tuo käsinkosketeltava epäitsekkyyden haamu. Tuo varpaitaan hamuava sinisilmäinen vauva, jolla on valitettavasti silmät kierossa.
K niinkuin kaipuu. Mä oon tosi onneton mun kaipaukseni kanssa. Kaipaan tosi paljon asioita niin menneitä kuin ylipäätään. L-kohdassa lisää...
L niinkuin läheisyys, joo sitä mä kaipaan. Sitä kun joku tuhisee vieressä. Tai vaikka kuorsaa niin, ettei itse saa nukuttua silmäystäkään. Mä oon kaikista luovimmillani kun mullon joku mun vieressä. Se turva, se tieto, että joku vaan on siinä. Lihapullakin alkaa ällällä.
M niinkuin mopoautot. Tästä on ollut paljon puhetta jo pitkän aikaa, mut edelleen sitä mieltä et ne todellakin pois liikenteestä. Perusteluja ei tarvita.
O niinkuin orgasmi (naisen). Ei tämä ei ole urbaanilegenda, mutta mä teen siitä lähes mahdottoman tehtävän miehelle. Miehet tuntuu olevan varmoja taidoistaan, mutta kyllä se vaan niin on, että naiset ne osaa feikata. ;)
P niinkuin pieru. Se ei pelkästään puhdista elimistöä vaan vapauttaa myös mielen, niin oman kuin muidenkin. Pieru on muuten perseestä.
Q... Suurimman osan ajasta taidan olla suhk koht qtamolla...
R niinkuin rakkaus, jos joku sellaisen löytää niin voisiko lahjoittaa minullekin osan? Edes murusen? Oon niin kyllästynyt tähän ikuiseen vanhojen tuttujen kanssa soutamiseen, että tekis ihan hyvää välillä vaikka rakastua niinkun oikeasti.
S niinkuin suola. Ilman suolaa, ruoka on aika jäykkää shaibaa. Ja makeasta en ole oikeastaan napostelumielessä juurikaan välittänyt ja syy siihen löytyy skrollailemalla kohtaan "H". Lisäksi mä oon aina tykänny sanonnasta "elämän suola, mutta miksi? Siksi koska se taipuu niin hauskasti "Te olette mun elämäni suolia." Juuri te, rakkaat lukijasuoleni.
T niinkuin tupakka. Tuo 2,5 vuotta kestänyt tauko syöpäkääryleestä tuntuu niin kaukaiselta. Olinko mä oikeasti savuton niin kauan? Musta pitäis varmaan hakata toi paha tapa pois. Miksi mä tyhmä alotin uudestaan? Only God knows why...
U niinkuin urheilu. Ai vittu mitkä antipatiat töllöstä tulevaa urheilua kohtaan mulla onkaan. Kohdassa "L" en tarkoita, että tahtoisin tällaista urheiluhullu-kategoriaan kuuluvaa tuhisijaa läheisyyteeni. Kyllä pysyy housut visusti kintuissa, jos Urho on auki.
V niinkuin vitutus. Mitä kauemmin elää, sitä enemmän vituttaa. Ja mitä kauemmin kyynistyy yksinään, sitä nopeemmin vituttaa. Mä oon mestari tässä liigassa. Mua ei kauheesti tarvi ärsyttää, että ärsyynnyn. Pitäisi varmaan alkaa hoonaamaan töissä tehtävien hoonauksien lisäksi tätä osioo pään sisältä. Mut helpommin moottorien kytkimiä ajan puhtaaks kun alkaisin selvittään tän pääkopan muttereita oikeisiin lokeroihin.
W niinkuin witutus. Tää on toi edellinen tuplana. Eli joku asia vituttaa valmiiks ja sit joku asia X kaatuu samaan aikaan päälle. Tätä usein kutsutaan edellisestä illasta juurensa juontavaksi rahapula + krapula-kombinaatioksi. Yhdellä sanalla morkkis.
X-files? Kas noin, soiko teilläkin nyt sen antiikkisen sarjan karmiva tunnari päässä?
Y niinkuin yksinäisyys. Monet mieltää, että itsenäisyys on yksinäisyyttä, ei aina, mutta mun kohdalla se pitää paikkansa. Välillä mietityttää kuinka hemmetin riippuvainen mä olen seurasta. Osaan olla yksin, mutta en halua ja siinä on vissi ero. Illat näin koneella naputellessani ja runosuoneni sykkiessä tää on jees, mut sit kun koittaa hetki ennen nukkumaanmenoa, niin ai hitto kun olis kiva joku kämppis vaikka, jolle nauraa tai jonka kanssa nauraa.
Zorro? Oks tällä tunnaria? Voisin vaihtaa kohdan X tunnarin tähän.
Å niinkuin Åbo, Turku. Mä tykkään ruotsinkielestä ja Turusta. Siksi oon monesti miettiny miks se on muka se Suomen ahteri? Valaiskaa mulle miksi Turku on verrattavissa ulostusreikään? (Itsehän olen Toijalalla haastamassa Turun titteliä ja halutessanne kerron listan miksi)
Ä niinkuin äiti. Äiti (ainakin mun) on ihana, suojeleva, rakastava, mutta myöskin välillä rakastava ilman välissä sykkivää "k":ta. Lähes joka puhelu, mikä äipän kanssa käydään, joudutaan käymään uudestaan, koska joko 1) puhutaan päällekkäin 2) huudetaan päällekkäin. Vaihtoehto 2 on epämieluinen niin kanssamatkustajille kuin puhelun kummallekin osapuolelle. Paskinta tässä on se, että kaikki häviää tän erän. Mutta ei, me ei kuitenkaan riidellä, me keskustellaan!
Ö niinkuin öljy. Tällä alalla sen saaminen ihoonsa on väistämätöntä. Kun tarpeeksi öljysillä näpeillä koitat handlata työkaluja, ne ei pysy käsissä. Vedellä se ei lähde ja saippuat kuivattaa. Ja sitten kun saippuat kuivattaa, joudut rasvaamaan käsiä. Rasva ei kuivu ja se on jo sitten ihan sama onko se rasvaa vai öljyä, kun ne työkalut ei pysy käsissä, joten joudut pesemään käsiä... Ja... niin...
Tässä mun abc, haastan teidät tekemään saman. mulla tää oli vitutuspainotteinen.
Rakkaudella: Jasmin <3
tiistai 20. elokuuta 2013
Hetki lyö
Tässä naukkaillessani aamutuimaan juotavaa omena-mangojogurttia, tajuan et vihdoin mulla ei ole mitään hätää. Normaalisti, jos aamurutiinini rikkoo pilaantunut maito, niin nyt se ei sitä tehnyt. Puuro meni pilalle ja mulla on nälkä, mutta silti olo on onnellinen, koska mulle on tapahtunut lyhyen ajan sisään ihan törkeen hienoja asioita. Ja mikä parasta, mun läheiset kaverit on päässy kouluun ja saanu töitä, joista oon vilpittömän ylpee!
Uudessa duunissa oon ollut nyt viikon, vaikkakin viime torstain ja perjantain olin pois, anotulla vapaalla. Nyt oon päässy uuden viikon myötä työn sarkaan kiinni ja sopimusta on ens kuun loppuun. Eilen oli mun elämäni yksi jännittävimmistä päivistä ja siitäkin tuun postaan lisää, paljon lisää, kunhan se on mahdollista. Kesän yllä vaanineet mustat pilvet, toivottomat työhakemusten lähettämiset ja ankeat yritykset nousta sängystä aikaisin, ovat takana päin.
Mä elän tällä hetkellä mun unelmaa. Unelmaa, jossa saan ilmaista itseäni, saan tehdä yhteistyötä todella huikeiden persoonien kanssa, joilla samat tavoitteet kun itselläni. Unelmaa, johon mulla on sittenkin mahdollisuus. Aion antaa kaikkeni tänä syksynä ja katsoo mihin mun kyvyt ja rahkeet riittävät. Mulla on tän kaiken takia tosi hyvä fiilis ja tulipa (pakosta) kämppäkin siivottua ja täälläkin on hyvä olla.
Ikkunasta virtaa viileää ilmaa ja lasi on huurussa. Kohta mä lähden painatteleen työpaikalle tyhmä virne naamalla, oon vaan niin onnellinen. Mulla on maailman rakkaimmat ystävät ympärillä ja ihanin perhe. Ketään en vaihtas ja se on punasipuli.
<3:llä Jasmin
Uudessa duunissa oon ollut nyt viikon, vaikkakin viime torstain ja perjantain olin pois, anotulla vapaalla. Nyt oon päässy uuden viikon myötä työn sarkaan kiinni ja sopimusta on ens kuun loppuun. Eilen oli mun elämäni yksi jännittävimmistä päivistä ja siitäkin tuun postaan lisää, paljon lisää, kunhan se on mahdollista. Kesän yllä vaanineet mustat pilvet, toivottomat työhakemusten lähettämiset ja ankeat yritykset nousta sängystä aikaisin, ovat takana päin.
Mä elän tällä hetkellä mun unelmaa. Unelmaa, jossa saan ilmaista itseäni, saan tehdä yhteistyötä todella huikeiden persoonien kanssa, joilla samat tavoitteet kun itselläni. Unelmaa, johon mulla on sittenkin mahdollisuus. Aion antaa kaikkeni tänä syksynä ja katsoo mihin mun kyvyt ja rahkeet riittävät. Mulla on tän kaiken takia tosi hyvä fiilis ja tulipa (pakosta) kämppäkin siivottua ja täälläkin on hyvä olla.
Ikkunasta virtaa viileää ilmaa ja lasi on huurussa. Kohta mä lähden painatteleen työpaikalle tyhmä virne naamalla, oon vaan niin onnellinen. Mulla on maailman rakkaimmat ystävät ympärillä ja ihanin perhe. Ketään en vaihtas ja se on punasipuli.
<3:llä Jasmin
keskiviikko 14. elokuuta 2013
Lauluja sadepäivän varalle
Mikään ei vituta niin paljon kun nälkä ja vesisade.
Ennen käväisyäni tossa yks päivä kaverini kanssa kupposellisella kahvia, raahasin ruhoni läpi tihusateen mäkkäriin. Saisin oikeastaan hävetä, sillä olen maksellut salikorttia koko kesän ja käyntikertojeni määrä kyseisellä plantaasilla on laskettavissa yhden käden sormilla. Hyi minua ja minun rupsahtanutta bebaani. Nälästä närkästyneenä painelin itsestään aukeavista ovista sisälle rasvan hajuun odottelemaan tuota jumalten lahjaa lihaville lapsille, euron juustohampparia. Kyllä ommeinaan läskeille tehty helpoksi astella taivaaseen, jos ei lasketa yhtä porrasta, joka on standardia korkeampi Hämeenkatu vitosessa, Tampereella.
Astuin lyhyempään jonoon, joka osoittautui virheelliseksi valinnaksi, niinkuin hyvin suuri osa muistakin elämäni pienistä valinnoista. Minua ennen kolme tanttaa ja yksi engelsmanni, toisessa jonossa olisi ollu viisi sutjakkaa. Enkkupoika osoittautui hankalaksi ja kaksi muuta edessäni tilasivat varmaan ruuat maailman jokaiseen kolkkaan. Hamppareita ja muuta pöperöö oli varmasti kolmannellekin jalalle. Pönöttäessäni lyhyemmässä jonossa kuin tatti paskassa, tajusin toisen jonon soljuvan eteenpäin ripulin lailla. (Miksi vertaan kumpaakin jonoa kakkaan?) No, päätin olla vaihtamatta jonoa ja oma vuoroni hehkuessa verkkokalvoillani, myyjä toteaa vievänsä pöytään. EI JUMALAUTA.
"Mä olisin ottanu vaan yhen juustohampparin..." Kuului pieni ääni sisältäni ja kiltti myyjä suostui antamaan sen ennen pöytään viemistä. Mun sydän löi pari kertaa tyhjää, kun jouduin syömään hampparini ketsupilla. Hyi. Mutta vetäsin safkani kolmella haukulla hengittämättä ja liikoja miettimättä. Mulla oli jo kiire viereiseen mestaan imaseen kahvit.
Lyhyehkön rupattelun jälkeen päätettiin lähteä kumpikin koteihimme, mutta mieltä ei ylentänyt ikkunan läpi näkyvä keli. Satoi kun sutenöörin satiaisesta siittimestä. Tuli siinä muutama kiertoilmaus luikautettua kun kumpiki tajus, että sontsa on kotona. Ei muuta kun uhmaamaan sadetta... ja vittuuntuun. Mulla oli pelkät lipokkaat alla, jotka pyörii jalassa ku puolukka emättimessä, kun vähänkin kastuvat. Poikkeusta ei tullut kaavaan tälläkään kertaa. Joka askelella sai rutistaa varpaansa myttyyn ja toivoa, ettei monot jää matkasta. Ja vitut. Sinnehän ne jäi kerta toisensa jälkeen, millon liikennevaloihin ja milloin lätäkköön.
Pääsin bussiin litimärkänä, vittuuntuneena ja elämäni pisimmän mäkkijonotuksen jälkeinen juustohampuusi KETSUPILLA mahassa.
Ennen käväisyäni tossa yks päivä kaverini kanssa kupposellisella kahvia, raahasin ruhoni läpi tihusateen mäkkäriin. Saisin oikeastaan hävetä, sillä olen maksellut salikorttia koko kesän ja käyntikertojeni määrä kyseisellä plantaasilla on laskettavissa yhden käden sormilla. Hyi minua ja minun rupsahtanutta bebaani. Nälästä närkästyneenä painelin itsestään aukeavista ovista sisälle rasvan hajuun odottelemaan tuota jumalten lahjaa lihaville lapsille, euron juustohampparia. Kyllä ommeinaan läskeille tehty helpoksi astella taivaaseen, jos ei lasketa yhtä porrasta, joka on standardia korkeampi Hämeenkatu vitosessa, Tampereella.
Astuin lyhyempään jonoon, joka osoittautui virheelliseksi valinnaksi, niinkuin hyvin suuri osa muistakin elämäni pienistä valinnoista. Minua ennen kolme tanttaa ja yksi engelsmanni, toisessa jonossa olisi ollu viisi sutjakkaa. Enkkupoika osoittautui hankalaksi ja kaksi muuta edessäni tilasivat varmaan ruuat maailman jokaiseen kolkkaan. Hamppareita ja muuta pöperöö oli varmasti kolmannellekin jalalle. Pönöttäessäni lyhyemmässä jonossa kuin tatti paskassa, tajusin toisen jonon soljuvan eteenpäin ripulin lailla. (Miksi vertaan kumpaakin jonoa kakkaan?) No, päätin olla vaihtamatta jonoa ja oma vuoroni hehkuessa verkkokalvoillani, myyjä toteaa vievänsä pöytään. EI JUMALAUTA.
"Mä olisin ottanu vaan yhen juustohampparin..." Kuului pieni ääni sisältäni ja kiltti myyjä suostui antamaan sen ennen pöytään viemistä. Mun sydän löi pari kertaa tyhjää, kun jouduin syömään hampparini ketsupilla. Hyi. Mutta vetäsin safkani kolmella haukulla hengittämättä ja liikoja miettimättä. Mulla oli jo kiire viereiseen mestaan imaseen kahvit.
Lyhyehkön rupattelun jälkeen päätettiin lähteä kumpikin koteihimme, mutta mieltä ei ylentänyt ikkunan läpi näkyvä keli. Satoi kun sutenöörin satiaisesta siittimestä. Tuli siinä muutama kiertoilmaus luikautettua kun kumpiki tajus, että sontsa on kotona. Ei muuta kun uhmaamaan sadetta... ja vittuuntuun. Mulla oli pelkät lipokkaat alla, jotka pyörii jalassa ku puolukka emättimessä, kun vähänkin kastuvat. Poikkeusta ei tullut kaavaan tälläkään kertaa. Joka askelella sai rutistaa varpaansa myttyyn ja toivoa, ettei monot jää matkasta. Ja vitut. Sinnehän ne jäi kerta toisensa jälkeen, millon liikennevaloihin ja milloin lätäkköön.
Pääsin bussiin litimärkänä, vittuuntuneena ja elämäni pisimmän mäkkijonotuksen jälkeinen juustohampuusi KETSUPILLA mahassa.
perjantai 9. elokuuta 2013
Ootteko koskaan joutunu tyrmäystippojen uhriksi?
Luulin tätä urbaanilegendaksi ennen viime syksyä.
Eräänä syksyisenä perjantaina oltiin kavereitten kesken sovittu, että lähetään taas Kiveen ottaan muutama ja siitä sit päätettäisiin mihin lähetään joraan. Parin hyvän ystäväni kanssa sitten istuttiin Kivessä, naukkailtiin juomaa naamariin ja naurettiin. Ja se perus "ai kamala mitä kuvia eiliseltä"-kuvia tuli myöskin otettua. Millon mulla oli sormi jonkun nenässä ja millon mä näytin siltä, että jonkun sormi on mun... jossain...
Anyhow, iltamme jatkui railakkaissa merkeissä ja päädyttiin Rodeoon halvoille juomille tanssahteleen niitten ainaisten samojen soittolistassa pyörivien ysäribiisien tahtiin. Ilmeisesti en vahtinutkaan juomaani kuin raatoa vaaniva kotka, vaan keskityin epileptiseltä kohtaukselta näyttävään tanssimiseeni sen verran kiihkeästi, etten huomannut jonkun käyneen sabotoimassa drinkkiäni (2,5€ lonkeroa).
Istahdin jossain kohtaa iltaa aloilleni ja lipitin halppislonkeroani sienen lailla. Muistellessani tässä iltani jatkoa, alkaa muistini huurtumaan ja mustumaan kuin kirroosin partaalla oleva rusinan kokoinen maksani. Se haukkoo henkeä varmaan samanlailla jokaisen juomani nesteen jälkeen, kuin minä huojuessani välkkyvissä Rodeon valoissa aamun pikkutunneilla.
Kuulemma pilkin pöydässä vailla minkäänlaista hajua ympäröivistä tapahtumista, välillä päätäni nostaen ja hymyä kaukaisesti muistuttavan irvistyksen naamalleni vääntäen. Kuitenkaan tajuamatta kuinka ulapalla keinuvalta tuuliajolautalta mä näytän. Juoma pysyi silti tiukasti kädessä, vaikka hatarat otteeni uumoilivat katastrofin olevan tuloillaan. Sain mongerrettua sen verran suomea, että joku kavereistani tajusi, että odotan yhtä toista kaveria paikalle, joka saa mut roudattua ulos.
Seuraava havainto on keskeltä Frenckellin aukiota minä kaverini olalla, niinkuin Jane Tarzanin otteissa. Olo oli yhtä heikko kun pieru pohjoisnavalla ja sanat ei millään meinannu pysyä kasassa, joten päätin pitää turpani kiinni ja antaa suurempien voimien viedä mua eteenpäin. Naama taksin nahkasisustuksiin paiskautuen mua rytyytettiin pitkin Hämeenkatua kohta Hatanpäätä. Kaveri oli päättänyt viedä mut sen luo nukkuun kännini pois.
Päästessämme pihaan ei mun jalassa olleet Jeffrey Campbellit pitäneet mua lainkaan pystyssä ja taas oltiin olalla - ja ulalla. Al dente spaghetin veroiset jalat lötköttivät vetelinä ympäriinsä. Mäjähdin eteisen matolle. Vartin pituisen kenkien jalasta poiskiskomisepisodin jälkeen olin aivan nuutunut ja mölysin tieni kontaten sänkyä kohti. Ja taas mua nosteltiin. Timantit naamasta ropisten sain pääni tyynyyn ja unta kalloon.
Heräsin aivan järkyttävään päänsärkyyn, söin lääkkeen, otin kulauksen vettä, josta puolet lorahti tyynylle, kun olo oli niin voipunut, etten saanut kammettua itseäni edes puoli-istuvaan asentoon. Ja uni jatkui.
Havahduin hetken kuluttua, tai luulin ummistaneeni silmäni hetkeksi. Todellisuus löi päin näköä kun kaveri kertoi olevan sunnuntaiaamu...
SUNNUNTAIAAMU?
Mehän lähdettiin dokaan perjantaina? Kaverini kertoili, että lauantain aikana olin juonut kulauksen vettä ja syönyt särkylääkkeen päänsärkyyni, en mitään muuta. Olin tutinut onnessani, tai vähemmän onnessani 32 tuntia ja edelleen teki mieli lappoa unta kuuppaan. Vähintäänkin tuntui kun olisin ollut katujyrän alla samaisen ajan. Kyselin timanttieni perään, mutta ne on varmaan vieläkin jossain kynnysmaton uumenissa, sängyssä, ja ympäri makkarin lattiaa.
Kyselin kavereiltani, että montako illan aikana join ja vastauksena kuului 5 mietoo, 2 shottia ja mitä ilmeisimmin muutaman tipan jotain tsekkiläistä boraxia.
Luulin, että ihmiset oikeesti juovat ittesä kanveesiin, mut kyllä ne tipat on totta.
Päätin, etten juo ennen seuraavaa kertaa.
Eräänä syksyisenä perjantaina oltiin kavereitten kesken sovittu, että lähetään taas Kiveen ottaan muutama ja siitä sit päätettäisiin mihin lähetään joraan. Parin hyvän ystäväni kanssa sitten istuttiin Kivessä, naukkailtiin juomaa naamariin ja naurettiin. Ja se perus "ai kamala mitä kuvia eiliseltä"-kuvia tuli myöskin otettua. Millon mulla oli sormi jonkun nenässä ja millon mä näytin siltä, että jonkun sormi on mun... jossain...
Anyhow, iltamme jatkui railakkaissa merkeissä ja päädyttiin Rodeoon halvoille juomille tanssahteleen niitten ainaisten samojen soittolistassa pyörivien ysäribiisien tahtiin. Ilmeisesti en vahtinutkaan juomaani kuin raatoa vaaniva kotka, vaan keskityin epileptiseltä kohtaukselta näyttävään tanssimiseeni sen verran kiihkeästi, etten huomannut jonkun käyneen sabotoimassa drinkkiäni (2,5€ lonkeroa).
Istahdin jossain kohtaa iltaa aloilleni ja lipitin halppislonkeroani sienen lailla. Muistellessani tässä iltani jatkoa, alkaa muistini huurtumaan ja mustumaan kuin kirroosin partaalla oleva rusinan kokoinen maksani. Se haukkoo henkeä varmaan samanlailla jokaisen juomani nesteen jälkeen, kuin minä huojuessani välkkyvissä Rodeon valoissa aamun pikkutunneilla.
Kuulemma pilkin pöydässä vailla minkäänlaista hajua ympäröivistä tapahtumista, välillä päätäni nostaen ja hymyä kaukaisesti muistuttavan irvistyksen naamalleni vääntäen. Kuitenkaan tajuamatta kuinka ulapalla keinuvalta tuuliajolautalta mä näytän. Juoma pysyi silti tiukasti kädessä, vaikka hatarat otteeni uumoilivat katastrofin olevan tuloillaan. Sain mongerrettua sen verran suomea, että joku kavereistani tajusi, että odotan yhtä toista kaveria paikalle, joka saa mut roudattua ulos.
Seuraava havainto on keskeltä Frenckellin aukiota minä kaverini olalla, niinkuin Jane Tarzanin otteissa. Olo oli yhtä heikko kun pieru pohjoisnavalla ja sanat ei millään meinannu pysyä kasassa, joten päätin pitää turpani kiinni ja antaa suurempien voimien viedä mua eteenpäin. Naama taksin nahkasisustuksiin paiskautuen mua rytyytettiin pitkin Hämeenkatua kohta Hatanpäätä. Kaveri oli päättänyt viedä mut sen luo nukkuun kännini pois.
Päästessämme pihaan ei mun jalassa olleet Jeffrey Campbellit pitäneet mua lainkaan pystyssä ja taas oltiin olalla - ja ulalla. Al dente spaghetin veroiset jalat lötköttivät vetelinä ympäriinsä. Mäjähdin eteisen matolle. Vartin pituisen kenkien jalasta poiskiskomisepisodin jälkeen olin aivan nuutunut ja mölysin tieni kontaten sänkyä kohti. Ja taas mua nosteltiin. Timantit naamasta ropisten sain pääni tyynyyn ja unta kalloon.
Heräsin aivan järkyttävään päänsärkyyn, söin lääkkeen, otin kulauksen vettä, josta puolet lorahti tyynylle, kun olo oli niin voipunut, etten saanut kammettua itseäni edes puoli-istuvaan asentoon. Ja uni jatkui.
Havahduin hetken kuluttua, tai luulin ummistaneeni silmäni hetkeksi. Todellisuus löi päin näköä kun kaveri kertoi olevan sunnuntaiaamu...
SUNNUNTAIAAMU?
Mehän lähdettiin dokaan perjantaina? Kaverini kertoili, että lauantain aikana olin juonut kulauksen vettä ja syönyt särkylääkkeen päänsärkyyni, en mitään muuta. Olin tutinut onnessani, tai vähemmän onnessani 32 tuntia ja edelleen teki mieli lappoa unta kuuppaan. Vähintäänkin tuntui kun olisin ollut katujyrän alla samaisen ajan. Kyselin timanttieni perään, mutta ne on varmaan vieläkin jossain kynnysmaton uumenissa, sängyssä, ja ympäri makkarin lattiaa.
Kyselin kavereiltani, että montako illan aikana join ja vastauksena kuului 5 mietoo, 2 shottia ja mitä ilmeisimmin muutaman tipan jotain tsekkiläistä boraxia.
Luulin, että ihmiset oikeesti juovat ittesä kanveesiin, mut kyllä ne tipat on totta.
Päätin, etten juo ennen seuraavaa kertaa.
torstai 8. elokuuta 2013
Mies - Suomi - Mies
Nyt kun olen intoutunut taas kirjottelemaan kaikennäköisistä ja muotoisista asioista blogiini, niin nyt haluan heitellä kysymysmerkkejä ja pohdintojani ah, niin ihanista kakslahkeisista.
Tunnetustihan miesten ja naisten välillä on syvä kommunikaatiokuilu, jonne kummankin osapuolen tarjoamat mielipiteet putoavat. Emme siis millään tavalla voi ymmärtää toisiamme. Tosin, kyllä välillä minulle tuottaa hankaluuksia tehdä vuorovaikutusta samankin sukupuolen edustajan kanssa (tosin lähinnä työpaikalla).
Mies, tuo villieläin, urheilun ja kaiken moottorilla toimivan suurkuluttaja. Tuo Jumalan vittuilun ruumiillistuma naiselle. Ja kuitenkin märkien päiväuniemme kohde, jonka haarovälissä sijaitsevaa elintä ilman heteronainen harvemmin haluaa elää, on välillä niin vaikeaselkoinen, että nälänhätäkin on pikkuasia miehen ymmärrettävyyden rinnalla.
Juoruilen usein ystävieni kanssa miehistä, vaikka sen hyvin usein kiellänkin. Luulisi, että miehiä on helppo lukea, sillä miehet harvemmin vihjailevat mistään. Mutta viime aikoina on käynyt ilmi, että todellakaan mies ei vihjaile, mutta ei myöskään puhu. Jos jokin asia on huonosti, on hänelle helpompaa jättää vastaamatta tai sivuuttaa koko aihe jollain turhalla jaadajaadalla. Jolloin nainen tietenkin repii hanurinsa ja tanssii kaulimen kanssa ripaskaa, potkii ovia ja syyttää vuoronperään itseään ja vuoronperään miestä. (Kokeiltu - ei toimi!)
Toinen asia, jonka olen muutamankin ihmisen kohdalla huomannut, on se, että miehet vihaavat takertujia. Heille on hirveän tärkeää saada itse ottaa yhteyttä halutessaan, eikä kuunnella puhelimen, facen, whatsappin jatkuvaa piippailua. Tähän uroksilla menee hermot ja osa ahdistuu liiasta innokkuudesta. Taidan itsekin olla lievästi kääntynyt pääni sisältä koiraaksi, koska en itsekään siedä jatkuvaa puhelimen kanssa räpläämistä tai peräänsoittelua. Omaa speissiä kehiin, naiset!
Toinen asia, jonka olen muutamankin ihmisen kohdalla huomannut, on se, että miehet vihaavat takertujia. Heille on hirveän tärkeää saada itse ottaa yhteyttä halutessaan, eikä kuunnella puhelimen, facen, whatsappin jatkuvaa piippailua. Tähän uroksilla menee hermot ja osa ahdistuu liiasta innokkuudesta. Taidan itsekin olla lievästi kääntynyt pääni sisältä koiraaksi, koska en itsekään siedä jatkuvaa puhelimen kanssa räpläämistä tai peräänsoittelua. Omaa speissiä kehiin, naiset!
Olen useasti seuraillut vierestä parisuhdekriisejä (ja ollut itsekin monesti vahingossa moisessa), mutta naisen käytös useimmiten menee yli hilseen. Kauhulla muistellen mm. näistä asioista nainen toteaa miehelle, että "Sullon taas joku vitun ongelma!" :
-Mies on puhelimessa harvasanainen (se pettää sua tietty!!)
-Mies vastaa puhelimeen "no" eikä ihana "kultsipupsupöpsöpöö"
-Miehellä on kiire tai hankala paikka, soittaa myöhemmin
-Ei vastaa puhelimeen/viesteihin (se pettää sua tietty!!)
-Ei soita vaikka lupaa
-Ei muista ostaa sitä tiettyä itemiä kaupasta mitä pyysit
-Ei suostu ostamaan kortsuja tai muuta "noloa"
-Ei halua katsoa kanssasi nyyhkyleffaa
-Ei muista synttäreitä/nimppareita
-Ei muista lempiruokaasi, juomaasi, lempi sinun yhtään mitään
-Ei anna munaa (se pettää sua tietty!!)
-Ei tiskaa, imuroi osallistu kotitöihin
-On väsynyt (se pettää sua tietty!!)
-Ei jaksa puhua tulevaisuudesta
-Käskee sut pois urheiluruudun ja sohvan välistä
Mulla henkilökohtasesti on ollu tätä säätöö tässä jo pitemmän aikaa, joten oon oppinu siirtään mun omaa luonnetta pikkusen sivuun, mitä miesten kanssa kommunikoimiseen tulee. En ole yli-innokas tekstaaja/soittaja, hillitsen suurimman osan härskeistä tsoukeistani, kuuntelen vaikkei vittuakaan kiinnostais miten reali hävis manulle ja yritän ymmärtää toisen osapuolen kavereita, vaikka ne olis rasittavia tyhjännauraja honottajia, joille äiti vähintään pesee pyykit ja ostaa peliaikaa.
Miehet on kuin puimureita, ne ottaa sen minkä sille syöttää, mutta jos isket sinne liikaa kerralla, ne menee tukkoon.
Poikkeuksena mainitsen ihanaiset homoystävät, joiden kanssa ei kommunikoimisessa ole koskaan ollut mitään ongelmaa. Ymmärrän peräänajo-parru-hanuri-joka reijässä jotain paitsi siellä missä pitäis-jutut ja jopa nauran niille. Voin olla täysin avoin ja ne ei tuomitse mua. Täräyttää vaan päin näköö että "Ihana horo-Jassu aaaw." Voin olla rinnat töröllään tällänen sekopää ja silti ne pitää musta.
Jos joku nainen väittää täysillä ymmärtävänsä jotakuta heteromiestä, niin tänne saa tulla neuvoon!!!
Tyypillisen epätyypillinen nainen - Kuka minä olen?
Olen Jasmin. Sukunimeltäänkin niin tyypillinen, että, haluan naamakirjassakin käyttää taiteilijanimeä Peacock. Olen syntyperänen tamperelainen, joka kiertänyt kersana lähikunnissa Lempäälässä ja Toijalassa asuen. Muuten en ole juurikaan mistään kotoisin.
Siitä hetkestä lähtien kun isäni kuoli syöpään, aloin jollakin tavalla muuttua lähemmäksi sitä, millainen halusin olla. Lähdin retkelle kohti nykyistä minua, kohtalaisen kylmää, kaveripiirin hauskuuttajaa, osin kuoreensa sulkeutunutta, mutta myöskin jotkin asiat hyvin avoimesti kertovaa minua. Tavallaan synnyin uudelleen seitsemän vuotiaana. Vaikka läheisen kuolema kosketti, se ei pysäyttänyt, kun annoin itseni surra rauhassa ja käsitellä asian.
Vuodet vieri ja minusta, ala-asteen koulukiusatusta, tuli koulukiusaaja. Neljännellä luokalla värjäsin hiukset ekan kerran ja lävistin korvikset. Kuudennella sain rillit, joka vitutti niin, että veri ei kiertänyt. Yläasteen alettua olin nörtti. Osin saamistani rilleistänikin johtuen viihdyin kotona kirjojen ja itseni parissa. Värjäsin kasilla hiukseni mustaksi ja aloin meikata, koska aina viidenneltä luokalta asti olin kuunnellut metallia. Varsinkin Rammstein, To/die/for, Charon, Sentenced yms. uppos täysillä. Oli mulla pari kaveriakin, mutta halusin hyvät arvosanat. Niinkuin sainkin ja päädyin Toijalan lukioon. Ysin ja lukion välisenä kesänä opin ryyppäämään ja lukion alettua aloin polttamaankin vakituisesti. Siitä alko arvosanat laskeutuun vailla päämäärää kuin 10-vuotiaan pojan kivekset.
Lukiossa kävin leikkauttaan silmäni, polveni ja selkäni. Joista muistona vaan, että parantumisvaihe kaikissa kolmessa oli tuskallinen, mutta nyt en tekisi tekemättömäksi noita, vaikka voisinkin. (Voin postailla joskus kaikista leikkauksistanikin jonkinsortin tekstinpätkän)
Lukio loppui, jättäen jälkeensä paskat yo-kirjotusarvosanat, kohtalaisen päättötodistuksen, kasan turhia ja kalliita kirjoja, ensirakkauden ja fiiliksen "mitäs vittua nytte?". Musta tuli gootti, cybergootti, mikälie hörhö ja otin lävistyksiä tasaseen tahtiin. Ryyppääminen jatkui yhtä rankkana kuin ennenkin, muutin ekaan omaan kämppään, täytin 18v. ja olin muka niin aikuinen, vaikka todellisuudessa mullei ollu sillon minkäälaista käryä miten yksin asutaan ja kuinka joku tarttee budjetin elämiseen.
Hanttihommia tehden ja saamani tilit dokaten puksutin eteenpäin kuin kuuskytluvun veturi, vaikka kuinka tuntui, että se samainen veturi olisi juuri ajanut mun yli. Seurustelusuhteeni oli lyhyitä, mutta jokaisesta oppi jotain. Esim, että älä rakastu, älä ole sinisilmäinen, älä ota exää takas, älä pane exääs, älä usko mitä miehet sulle lepertelee, usko itseesi ja luota vaistoosi. Mutta en kadu kenenkään kanssa seurustelua. Vaikka osasta jää arpi, niin musta on ihan kiva välillä pussailla sitä, että se vaalenee.
Pätkäduunin ja ei-niinkään-kaksisen dokailun jälkeen pääsin kouluun Tampereelle, jonne samantien muutinkin. Karistin Toijalan pölyt jaloistani ja hyppäsin tuntemattomaan. Mulloli viime kesä niin hurlumhei, että sitä välillä mietin, että kuinka ihminen olikin niin tyhmä ja sinisilmäinen. Sain ajokortin, mutta ajelu jäänyt vähälle. Nyt 2013 automaatioasentajaksi valmistuessani ja kahden stipendin oppilaana tajusin, että mä olen kasvanut henkisesti. Mä olen hitto vihdoinkin aikuinen näin 24-vuotiaana.
Mulla ei ole rahaa, isää, näkyviä lävistyksiä (enää), rakastettua tai en ole velaton...
MUTTA
Mulla on oman alan työpaikka, ihania ystäviä ympärillä, mä olen vapaa, mulla on maailman ihanin äiti ja isäpuoli, mulla on kämppä paikassa, jossa viihdyn, mulla on onnellinen elämä, olen perusterve ja kohta mulla on jopa tissit. :D
Sellanen olen minä!
Siitä hetkestä lähtien kun isäni kuoli syöpään, aloin jollakin tavalla muuttua lähemmäksi sitä, millainen halusin olla. Lähdin retkelle kohti nykyistä minua, kohtalaisen kylmää, kaveripiirin hauskuuttajaa, osin kuoreensa sulkeutunutta, mutta myöskin jotkin asiat hyvin avoimesti kertovaa minua. Tavallaan synnyin uudelleen seitsemän vuotiaana. Vaikka läheisen kuolema kosketti, se ei pysäyttänyt, kun annoin itseni surra rauhassa ja käsitellä asian.
Vuodet vieri ja minusta, ala-asteen koulukiusatusta, tuli koulukiusaaja. Neljännellä luokalla värjäsin hiukset ekan kerran ja lävistin korvikset. Kuudennella sain rillit, joka vitutti niin, että veri ei kiertänyt. Yläasteen alettua olin nörtti. Osin saamistani rilleistänikin johtuen viihdyin kotona kirjojen ja itseni parissa. Värjäsin kasilla hiukseni mustaksi ja aloin meikata, koska aina viidenneltä luokalta asti olin kuunnellut metallia. Varsinkin Rammstein, To/die/for, Charon, Sentenced yms. uppos täysillä. Oli mulla pari kaveriakin, mutta halusin hyvät arvosanat. Niinkuin sainkin ja päädyin Toijalan lukioon. Ysin ja lukion välisenä kesänä opin ryyppäämään ja lukion alettua aloin polttamaankin vakituisesti. Siitä alko arvosanat laskeutuun vailla päämäärää kuin 10-vuotiaan pojan kivekset.
Lukiossa kävin leikkauttaan silmäni, polveni ja selkäni. Joista muistona vaan, että parantumisvaihe kaikissa kolmessa oli tuskallinen, mutta nyt en tekisi tekemättömäksi noita, vaikka voisinkin. (Voin postailla joskus kaikista leikkauksistanikin jonkinsortin tekstinpätkän)
Lukio loppui, jättäen jälkeensä paskat yo-kirjotusarvosanat, kohtalaisen päättötodistuksen, kasan turhia ja kalliita kirjoja, ensirakkauden ja fiiliksen "mitäs vittua nytte?". Musta tuli gootti, cybergootti, mikälie hörhö ja otin lävistyksiä tasaseen tahtiin. Ryyppääminen jatkui yhtä rankkana kuin ennenkin, muutin ekaan omaan kämppään, täytin 18v. ja olin muka niin aikuinen, vaikka todellisuudessa mullei ollu sillon minkäälaista käryä miten yksin asutaan ja kuinka joku tarttee budjetin elämiseen.
Hanttihommia tehden ja saamani tilit dokaten puksutin eteenpäin kuin kuuskytluvun veturi, vaikka kuinka tuntui, että se samainen veturi olisi juuri ajanut mun yli. Seurustelusuhteeni oli lyhyitä, mutta jokaisesta oppi jotain. Esim, että älä rakastu, älä ole sinisilmäinen, älä ota exää takas, älä pane exääs, älä usko mitä miehet sulle lepertelee, usko itseesi ja luota vaistoosi. Mutta en kadu kenenkään kanssa seurustelua. Vaikka osasta jää arpi, niin musta on ihan kiva välillä pussailla sitä, että se vaalenee.
Pätkäduunin ja ei-niinkään-kaksisen dokailun jälkeen pääsin kouluun Tampereelle, jonne samantien muutinkin. Karistin Toijalan pölyt jaloistani ja hyppäsin tuntemattomaan. Mulloli viime kesä niin hurlumhei, että sitä välillä mietin, että kuinka ihminen olikin niin tyhmä ja sinisilmäinen. Sain ajokortin, mutta ajelu jäänyt vähälle. Nyt 2013 automaatioasentajaksi valmistuessani ja kahden stipendin oppilaana tajusin, että mä olen kasvanut henkisesti. Mä olen hitto vihdoinkin aikuinen näin 24-vuotiaana.
Mulla ei ole rahaa, isää, näkyviä lävistyksiä (enää), rakastettua tai en ole velaton...
MUTTA
Mulla on oman alan työpaikka, ihania ystäviä ympärillä, mä olen vapaa, mulla on maailman ihanin äiti ja isäpuoli, mulla on kämppä paikassa, jossa viihdyn, mulla on onnellinen elämä, olen perusterve ja kohta mulla on jopa tissit. :D
Sellanen olen minä!
keskiviikko 7. elokuuta 2013
Virkavaltaa, voimasanoja ja vanhenemista
Aloittaakseni surkuhupaisan postaukseni tolloajamisestani, tänne bloggeriin, kerron miten ensinnäkin kävi hakeutuessani ko. sivustolle. Kirjoitin googlen hakuun "glogger - tarkoititko glogster", ei kun vittu bloggerisaatana. Kumminkin olin sen verran utelias, että katsoin mikä tämä hämärän peitossa oleva "gloster" on, selvisi että ei todellakaan mikään mistä minun tarvisi tietää yhtään enempää.
Tossa aamusta kaveri naputtaa viestin, että tulisinko hakeen sen töistä Nokian ST1 huoltsikalta kahelta. No tietty! Kauheella vimmalla aloin kattoon reittiohjetta ja suureksi kammokseni huomasin joutuvani ajeleen motaria ja jos joutuu motarille, niin joutuu meneen rampista alas ja rampista ylös. Inhoon armotonta vaihdekepin vatkaamista, tuntuu sen verran hiostavalta hommalta, että ennenaikaiset vaihdevuodet eivät kaukana siinnä.
Lähdin kuitenkin päättäväisesti matkaan suurempia tolloilematta. Ajoin rampit, motarin, pikkutiet, käännökset sun muut pääni sisällä vatvomani esteet mutkattomasti ja täräytin ST1:n pihaan. Käväsin imasemassa sumpit kahvion puolella ja lukasemassa Ilta-Sanomien juorut. Siirryin myymälän puolelle, jossa ystäväiseni oli hymy naamalla palvelemassa asiakkaitaan, se aina iloinen Noppe!
Odotellen kahden kellon lyömää viereeni veikkauspöytään istahti tutunnäköinen mustalaisnainen. Ja samassa tunnistin sen samaksi kun paria päivää aiemmin Acutan aulassa henggaillut rouvashenkilö. Tuolloin hän kauheasti kyseli millä autolla ajelen yms koulutus, työkuviot sun muut. Pikkusen pyöltäen vastailin, kun en oikeen tuntemattomille jaksa elämästäni tilittää. Noh, Tämä rouva hetken jutteli mukavia ja yhtäkkiä alkoi kaupittelemaan mulle jotain kesäkenkiä (!?) Mä näytän varmaan siltä, että oon uusien kenkien tarpeessa. Katsahtaessani alas, huomasin mulla jalassa olleet aivan järkyttävän räjähtäneet balleriinat. Piilotin ne penkin alle ja totesin että "Näillon ihan hyvä ajaa." :D
Tsibbailin vessaan karkuun ja tajusin, että hullunlehmäntauti on täällä. Hyvää 24v. syntymäpäivää Jasmin - Et olekaan raskaana. Pingoin ulos sauhuttelemaan ja istahdin autoon odottelemaan. Mulla on joku kauhea tarve joka kerta katsoa Audin kylkeä että onko se muuttunut tunnissa pahemman näköiseksi tai onko sille tapahtunut ihmeparantuminen. Ei, edelleen lista repsottaa, lommolla on ja se pitää korjata. DAMN.
Heitin kaverin kotiin kuin suurinpiirtein tottunut kuski ja ajelehdin Tammelan ja Viinikan sekottajan kautta kotio. Yleensä hurautan Nekalantien niin, että posket irtoo, mutta tällä kertaa mun edessä ajoi rajotusten mukaista vauhtia sitikka - Luojalle kiitos, sillä ennen Nupeldaa vastaa pyöräili mies viittoen kaula poikki-merkkiä vimmatusti. Hiljensin entisestään. Poliisien kohdalla naiskuski vilautti mulle pitkiä ja ajattelin, että "voi vittu mitä nytte..." Ajoin Nupeldan pihaan, jossa tönötti maija. Kysäsin komealta nuoremmalta konstaapelilta kuinka rahapussini käy ja totesin vain, että "Jos tulit tolla Audilla, niin valot vaan päälle ja matka jatkuu." Mulla oli hetkeä aiemmin pyöriny silmät päässä ja olin käynyt läpi kaikki kauhuskenaariot parkkisakoista ylinopeuden kautta liikenteen vaarantamiseen. Mutta ei, valot päälle, kiitos ja näkemiin.
Eli kaikille nyt tiedoksi, että kannattaa vaan ajaa sitä neljääkymppiä Nekalantietä, ellei halua väkisin luopua roposistaan. Nyt mä kuuntelen kun taivas itkee ja taidan itekki turauttaa pari kyyneltä, koska sipulin pilkkominen. Eilinen hatchback episodi edelleen kummittelee mielessä, mutta onneksi vaan päiväsaikaan. Yöllä tulee nähtyä painajaisia ihan muusta.
Auton ihmeparantumista, lottovoittoa ja silikoneja odotellessa. Viimeisin kai varmin.
Tossa aamusta kaveri naputtaa viestin, että tulisinko hakeen sen töistä Nokian ST1 huoltsikalta kahelta. No tietty! Kauheella vimmalla aloin kattoon reittiohjetta ja suureksi kammokseni huomasin joutuvani ajeleen motaria ja jos joutuu motarille, niin joutuu meneen rampista alas ja rampista ylös. Inhoon armotonta vaihdekepin vatkaamista, tuntuu sen verran hiostavalta hommalta, että ennenaikaiset vaihdevuodet eivät kaukana siinnä.
Lähdin kuitenkin päättäväisesti matkaan suurempia tolloilematta. Ajoin rampit, motarin, pikkutiet, käännökset sun muut pääni sisällä vatvomani esteet mutkattomasti ja täräytin ST1:n pihaan. Käväsin imasemassa sumpit kahvion puolella ja lukasemassa Ilta-Sanomien juorut. Siirryin myymälän puolelle, jossa ystäväiseni oli hymy naamalla palvelemassa asiakkaitaan, se aina iloinen Noppe!
Odotellen kahden kellon lyömää viereeni veikkauspöytään istahti tutunnäköinen mustalaisnainen. Ja samassa tunnistin sen samaksi kun paria päivää aiemmin Acutan aulassa henggaillut rouvashenkilö. Tuolloin hän kauheasti kyseli millä autolla ajelen yms koulutus, työkuviot sun muut. Pikkusen pyöltäen vastailin, kun en oikeen tuntemattomille jaksa elämästäni tilittää. Noh, Tämä rouva hetken jutteli mukavia ja yhtäkkiä alkoi kaupittelemaan mulle jotain kesäkenkiä (!?) Mä näytän varmaan siltä, että oon uusien kenkien tarpeessa. Katsahtaessani alas, huomasin mulla jalassa olleet aivan järkyttävän räjähtäneet balleriinat. Piilotin ne penkin alle ja totesin että "Näillon ihan hyvä ajaa." :D
Tsibbailin vessaan karkuun ja tajusin, että hullunlehmäntauti on täällä. Hyvää 24v. syntymäpäivää Jasmin - Et olekaan raskaana. Pingoin ulos sauhuttelemaan ja istahdin autoon odottelemaan. Mulla on joku kauhea tarve joka kerta katsoa Audin kylkeä että onko se muuttunut tunnissa pahemman näköiseksi tai onko sille tapahtunut ihmeparantuminen. Ei, edelleen lista repsottaa, lommolla on ja se pitää korjata. DAMN.
Heitin kaverin kotiin kuin suurinpiirtein tottunut kuski ja ajelehdin Tammelan ja Viinikan sekottajan kautta kotio. Yleensä hurautan Nekalantien niin, että posket irtoo, mutta tällä kertaa mun edessä ajoi rajotusten mukaista vauhtia sitikka - Luojalle kiitos, sillä ennen Nupeldaa vastaa pyöräili mies viittoen kaula poikki-merkkiä vimmatusti. Hiljensin entisestään. Poliisien kohdalla naiskuski vilautti mulle pitkiä ja ajattelin, että "voi vittu mitä nytte..." Ajoin Nupeldan pihaan, jossa tönötti maija. Kysäsin komealta nuoremmalta konstaapelilta kuinka rahapussini käy ja totesin vain, että "Jos tulit tolla Audilla, niin valot vaan päälle ja matka jatkuu." Mulla oli hetkeä aiemmin pyöriny silmät päässä ja olin käynyt läpi kaikki kauhuskenaariot parkkisakoista ylinopeuden kautta liikenteen vaarantamiseen. Mutta ei, valot päälle, kiitos ja näkemiin.
Eli kaikille nyt tiedoksi, että kannattaa vaan ajaa sitä neljääkymppiä Nekalantietä, ellei halua väkisin luopua roposistaan. Nyt mä kuuntelen kun taivas itkee ja taidan itekki turauttaa pari kyyneltä, koska sipulin pilkkominen. Eilinen hatchback episodi edelleen kummittelee mielessä, mutta onneksi vaan päiväsaikaan. Yöllä tulee nähtyä painajaisia ihan muusta.
Auton ihmeparantumista, lottovoittoa ja silikoneja odotellessa. Viimeisin kai varmin.
maanantai 5. elokuuta 2013
Pitkäaikainen haave ja sen varhaisesta toteutumisesta iloinen minä
Heippa kaikki!
Niinkuin osa varmaan facebookista ja kerkesi mun hypetyksen lukeen. Pari kaveria arvasikin jo oikein, että mistä on kyse, joten päätin nyt ihan avoimesti kertoa mitä tässä mun jo muutenkin vaihtelevassa elämässä tulee tapahtuun.
Mullon ollu jo "hetken", en ala nyt tarkkaa päivämäärää tässä muisteleen, mut kuiteski, haaveissa isompi povi. Kuten kaikki mut tuntevat on huomannu, niin mulla ei juurikaan ole tossa leuan alla mitään, mikä erottais naisen pikkupojasta. Ja se alkaa pikkuhiljaa syömään itsetuntoa rotan lailla.
Aina oon toitottanut, etten siihen mitään palloja tielle kaipaakkaan, mutta kun ikää tullut lisää, niin alkanut suoraan sanottuna vituttaan tissittömyys. Kukaan näistä mun herneistä ei ole koskaan pahaa sanaa sanonut, että minuus olisi romahtanut, mutta tiedän, että kyllä ne tissit vaan on naisen merkki. Ja nyt kun siihen yulikin mahdollisuus, että voin tuntea vihdoin oloni eheäksi, naiselliseksi, niin kyllä hitto vie mä lähden mukaan.
Mullon synttärit siis ylihuomenna ja tää onkin periaatteessa mun synttärilahja. Nyt etutunnelmat on tosi huikeet ja odotukset korkeella. Vielä kun konsultaatioaikaa ei ole lyöty lukkoon, niin kaikki tuntuu tosi kaukaselta ja epätodelliselta. Mä kattelen päivittäin itteeni peilistä ja koitan kuvitella millaset mun rusinat on muutaman kuun päästä. Kääntelen ja puristelen itteeni ja tungen sukkia liiveihin ja kääntyilen vähän lisää yms. muuta tyhmää... :--D
Haluatteko mielummin, että päivitän kuvin ja tekstein operaation etenemistä vai videon muodossa?
Olen kuitenkin päättänyt tästä aiheesta tehdä jutun omien kokemusten perusteella, jotta mahollisimman moni samasta haaveileva saisi tietoa leikkauksesta, paranemisesta ja mahdollisista komplikaatioista. Vaikka olenkin netistä lääkärikeskuksien sivuilta ja ihmisten kokemusblogeista lukenut ko. leikkauksesta, niin suurin osa tiedoista on silti harmaan massan peitossa ja aion laatia listan kysymyksistä konsultaatioon.
Leikkaus tehdään Tampereen Mehiläisessä tänä syksynä. Plastiikkakirurgina toimii Jukka Kostiainen (jonka kanssa juttelin viime talvena jo aiheesta ja hän lupasi asiani toteuttaa, kunhan tulisin vastaanotolle) Ja lopullisen kuppikokoni valitsen hänen ohjauksensa perusteella (toivomani koko tällä hetkellä on C). Juurikin hennon rakenteeni, ikäni ja vähäisen varustukseni vuoksi en suorilta suurempia edes halua. En halua tuntea oloani epämukavaksi liian näyttävien rintojen kanssa, koska lähtötilanne on todellakin AA-kuppi.
Päivitän blogiani aika ajoin, mutta seuraavaksi fiilareita kun konsultaatioaika on varattu. Tiedän, että tämä aihe varmasti jakaa mielipiteitä, mutta siitä en aio välittää, koska elän omaa elämäni täysin itselleni ja teen sen, mikä tekee minut tyytyväiseksi ja onnelliseksi. Liekö kateutta vai elämänarvojen eroja, siitä en tiedä. Mutta päätäni ette kauhukertomuksillanne saa käännettyä! :)
- Plastic is fantastic <3
Niinkuin osa varmaan facebookista ja kerkesi mun hypetyksen lukeen. Pari kaveria arvasikin jo oikein, että mistä on kyse, joten päätin nyt ihan avoimesti kertoa mitä tässä mun jo muutenkin vaihtelevassa elämässä tulee tapahtuun.
Mullon ollu jo "hetken", en ala nyt tarkkaa päivämäärää tässä muisteleen, mut kuiteski, haaveissa isompi povi. Kuten kaikki mut tuntevat on huomannu, niin mulla ei juurikaan ole tossa leuan alla mitään, mikä erottais naisen pikkupojasta. Ja se alkaa pikkuhiljaa syömään itsetuntoa rotan lailla.
Aina oon toitottanut, etten siihen mitään palloja tielle kaipaakkaan, mutta kun ikää tullut lisää, niin alkanut suoraan sanottuna vituttaan tissittömyys. Kukaan näistä mun herneistä ei ole koskaan pahaa sanaa sanonut, että minuus olisi romahtanut, mutta tiedän, että kyllä ne tissit vaan on naisen merkki. Ja nyt kun siihen yulikin mahdollisuus, että voin tuntea vihdoin oloni eheäksi, naiselliseksi, niin kyllä hitto vie mä lähden mukaan.
Mullon synttärit siis ylihuomenna ja tää onkin periaatteessa mun synttärilahja. Nyt etutunnelmat on tosi huikeet ja odotukset korkeella. Vielä kun konsultaatioaikaa ei ole lyöty lukkoon, niin kaikki tuntuu tosi kaukaselta ja epätodelliselta. Mä kattelen päivittäin itteeni peilistä ja koitan kuvitella millaset mun rusinat on muutaman kuun päästä. Kääntelen ja puristelen itteeni ja tungen sukkia liiveihin ja kääntyilen vähän lisää yms. muuta tyhmää... :--D
Haluatteko mielummin, että päivitän kuvin ja tekstein operaation etenemistä vai videon muodossa?
Olen kuitenkin päättänyt tästä aiheesta tehdä jutun omien kokemusten perusteella, jotta mahollisimman moni samasta haaveileva saisi tietoa leikkauksesta, paranemisesta ja mahdollisista komplikaatioista. Vaikka olenkin netistä lääkärikeskuksien sivuilta ja ihmisten kokemusblogeista lukenut ko. leikkauksesta, niin suurin osa tiedoista on silti harmaan massan peitossa ja aion laatia listan kysymyksistä konsultaatioon.
Leikkaus tehdään Tampereen Mehiläisessä tänä syksynä. Plastiikkakirurgina toimii Jukka Kostiainen (jonka kanssa juttelin viime talvena jo aiheesta ja hän lupasi asiani toteuttaa, kunhan tulisin vastaanotolle) Ja lopullisen kuppikokoni valitsen hänen ohjauksensa perusteella (toivomani koko tällä hetkellä on C). Juurikin hennon rakenteeni, ikäni ja vähäisen varustukseni vuoksi en suorilta suurempia edes halua. En halua tuntea oloani epämukavaksi liian näyttävien rintojen kanssa, koska lähtötilanne on todellakin AA-kuppi.
Päivitän blogiani aika ajoin, mutta seuraavaksi fiilareita kun konsultaatioaika on varattu. Tiedän, että tämä aihe varmasti jakaa mielipiteitä, mutta siitä en aio välittää, koska elän omaa elämäni täysin itselleni ja teen sen, mikä tekee minut tyytyväiseksi ja onnelliseksi. Liekö kateutta vai elämänarvojen eroja, siitä en tiedä. Mutta päätäni ette kauhukertomuksillanne saa käännettyä! :)
- Plastic is fantastic <3
torstai 13. kesäkuuta 2013
Valmistujaiset ja kuulumiset
Moi pitkästä aikaa!
Oon tosi laiska ollut kirjoittamaan, anteeksi. Olen vaan lukenut ja seurannut muita netissä, niin olen unohtanut omat videot ja tekstit mättää tänne.
Asiaan!
Ekana tulee mieleen lähiaikojen tapahtumista mun valmistujaiset. Hyvät arvosanat, kaksi stipendiä ja tiukka booli. Lahjaksi tuli ainoastaan rahaa, mutta en valita koska, sillä tienestillä tullu eleltyä tähän asti. Vielä olis muutama ropo käyttämättä mutta se menee eittämättä ruokaan. Olen nyt siis virallisesti automaatioasentaja ja teoriassa hyvä sellainen! :) Töitä kiitos!
Rakkauselämä; Parempaan päin.
Muu elämä; Ei valittamista.
Eipä mulla hirveemmin täs muutaman kuun aikana ole kerennyt tapahtuun, muutama viikko oli tuskasen kuumaa ja löikösin auringossa ja ehdin jo selästä palaankin. Saatiin bändikämppä täältä Tampereelta ja siellä oltu muutama kerta. Aikamoista kreisibailaamista tää alkukesä on ollu mut nyt toivottavasti vähä rauhottuu. kts. kohta: Rakkauselämä. :)
Oon vääntäny biisejäkin ihan hyvällä tahdilla ja samalla tahdilla puhdistanu mun facebook-kaverilistaa. En edelleenkään pahalla mut tahallaan.
Käytiin ton Aksun kans Raskoneellakin, se vei saikutisaikuti-lapun ja mä morjestin vanhoi työkavereita. Puoli vuotta vierähti ennen ku sinne sain perseeni hilattua mut eipä siellä mikään ollu muuttunu. Huomenna on perjantai niin vois keksiä jotain muuta ku ryyppäämistä. esim hyvää ruokaa ja seuraa. ^^
Festareille en oo aatellu mennä, ku toi finanssipuoli näyttää miinusta, mut kyllähän sitä pihalla voi ilman rahaakin hengata. Toivon nyt vaan et tää on rakkauden kesä 2013, jesh!
Onnellinen Jasmin kuittaa <3
Oon tosi laiska ollut kirjoittamaan, anteeksi. Olen vaan lukenut ja seurannut muita netissä, niin olen unohtanut omat videot ja tekstit mättää tänne.
Asiaan!
Ekana tulee mieleen lähiaikojen tapahtumista mun valmistujaiset. Hyvät arvosanat, kaksi stipendiä ja tiukka booli. Lahjaksi tuli ainoastaan rahaa, mutta en valita koska, sillä tienestillä tullu eleltyä tähän asti. Vielä olis muutama ropo käyttämättä mutta se menee eittämättä ruokaan. Olen nyt siis virallisesti automaatioasentaja ja teoriassa hyvä sellainen! :) Töitä kiitos!
Rakkauselämä; Parempaan päin.
Muu elämä; Ei valittamista.
Eipä mulla hirveemmin täs muutaman kuun aikana ole kerennyt tapahtuun, muutama viikko oli tuskasen kuumaa ja löikösin auringossa ja ehdin jo selästä palaankin. Saatiin bändikämppä täältä Tampereelta ja siellä oltu muutama kerta. Aikamoista kreisibailaamista tää alkukesä on ollu mut nyt toivottavasti vähä rauhottuu. kts. kohta: Rakkauselämä. :)
Oon vääntäny biisejäkin ihan hyvällä tahdilla ja samalla tahdilla puhdistanu mun facebook-kaverilistaa. En edelleenkään pahalla mut tahallaan.
Käytiin ton Aksun kans Raskoneellakin, se vei saikutisaikuti-lapun ja mä morjestin vanhoi työkavereita. Puoli vuotta vierähti ennen ku sinne sain perseeni hilattua mut eipä siellä mikään ollu muuttunu. Huomenna on perjantai niin vois keksiä jotain muuta ku ryyppäämistä. esim hyvää ruokaa ja seuraa. ^^
Festareille en oo aatellu mennä, ku toi finanssipuoli näyttää miinusta, mut kyllähän sitä pihalla voi ilman rahaakin hengata. Toivon nyt vaan et tää on rakkauden kesä 2013, jesh!
Onnellinen Jasmin kuittaa <3
torstai 14. maaliskuuta 2013
e.l.f. UK & offtopic hius
Nettishoppailin tossa yks päivä ja parilla kympillä löyty tämmöset itemit ostoskoriin:
Matta huulipuna, väri: Melkein ihonvärinen
Luomen pohjustusvoide, väri: Helmi (koska nude oli loppu ja värikästä en halunnu)
Peitepuikko, väri: Norsunluu
Turvottava huulikiilto, väri: Vauvan vaaleenpunainen
Puuteri, väri: Vaalea beige (näyttää ihan hullun tummalta...)
Meikkivoide, väri: Hiekka (aika vaalea, öljytön)
Tässä juutube esittely näistä tuotteista enkuks. Älkäähän järkyttykö mun finglish spiikkauksesta. En oo kovin hyvä lausuun enkkua. Pitäs harjotella, mut on mul muutaki elämää!
>>>>Peacock has e.l.f.<<<<
Ja ihan off topiccina tässon viel mun uus tukka! Mitäs pidätte? ;)
sinimusta tötteröpää kuittaa...
keskiviikko 6. helmikuuta 2013
Isi
Kirjottelin tossa mulle tosi tärkeästä aiheesta biisin. Edesmennyt isini on ollut mulle suuri inspiraation lähde ja kaikista diipeimmät biisit syntyy kun ajattelen isiä. Minulla, toisin kuin monilla muilla, ei ole yhtäkään huonoa muistoa, joten eräällä kummallisella tavalla olen todella onnekas. Ikävä on silti kova. Joten tässä lyriikat:
Pienenä tyttönä
Katselin teeveest nelkytviisminuuttii, kuinka vuokra-asuntojen hinta kohti
kattoo hiipii. Aloin miettiin omaa elämää, vajaa pari vuosikymment sitten
söin räkää, sua alko aika silloin sisältä mädättään. En voinut tietää, että
poden tätä ikävää vielä tänään. Olit mulle kaikki kaikes, maan alta mulle
kuiskaat, se vetää mut haikeeks. Lyön vetoo, et mua ei käy kateeks,
anteeks, en voi enää sulta pyytää, mut onneks siihen ei olis syytäkää.
Mihin tää ikävä mut vie, onko tää vaan loppumaton tie. En tie-dä mitä
huomen tapahtuu, kuka seuraavaks kaatuu. Miksi ympäriltäni vaan
kaikki maatuu.
Pienenä tyttönä juoksin pitkin pihaa, hymy kasvoilla, vaikka kasvot
ruvella. Kaatunut olin usein, ihan liian usein, mutten maahan jäänyt.
Katseeni kuitenkin oli aina eteenpäin kääntynyt.
Kääntyykö myös uusi sivu näiden suruvuosien jälkeen, vuorelle
kiipeemisestä alamäkeen ja säkeen tän kun kirjotan, sut salaa mä
tapaavani odotan. Olet samanlainen mun mielessä, kun valokuvissa ja
mun unissa sut usein eläväksi saan. Varpaiden alla vaan mutaa, kunnes
kuva alkaa sulaan. Herään, ei se totta ollutkaan. Kuiskaan "Isi, oletko sä
siellä, minne pirut ei lennä?" Päällä pilven sun katsovan mua uskon,
muistatko vielä suuren lumiukon, kun kahteen metriin kurkotit pään
toisenkin puoliskon. Kaiken kertoa sulle uskalsin, ootko läsnä, tunnetko
tuskani...
Pienenä tyttönä juoksin sun syliin, hymy kasvoilla, vaikka kasvot ruhjeilla.
Puhalsit arveksi mun vuotavat haavat. Kun menit pois arkku avonainen
oli, kuin mun sieluni se apeana soi.
Kenen puoleen käännän kasvoni nyt, jopa lähimmät ystäväni sanovat ei
se ikävä tyrehdy. Opin ehkä elämään lopulta sen kanssa. Tuntuu sun
poismeno olevan mulle ikuinen ansa. Joit pääsiäisenä raa´an
kananmunan, et sain maalata sen, joit toisen, jos mul jäi himo
maalaamiseen. Ongit lelukaloi akvaariosta mun kanssa, haroit hiuksiani,
näitä en koskaan unohda. Poistaa mielestäni en pahoja muistoi voi, koska
kaikki mun päässä harmonisesti soi. Ei pahaa sanaa, ei huonoa muistoa.
Tiedän, olisit ylpeä musta. Olit maailman paras isi, miksen kauemmin
saanut pitää kiinni susta...
Pienenä tyttönä
Katselin teeveest nelkytviisminuuttii, kuinka vuokra-asuntojen hinta kohti
kattoo hiipii. Aloin miettiin omaa elämää, vajaa pari vuosikymment sitten
söin räkää, sua alko aika silloin sisältä mädättään. En voinut tietää, että
poden tätä ikävää vielä tänään. Olit mulle kaikki kaikes, maan alta mulle
kuiskaat, se vetää mut haikeeks. Lyön vetoo, et mua ei käy kateeks,
anteeks, en voi enää sulta pyytää, mut onneks siihen ei olis syytäkää.
Mihin tää ikävä mut vie, onko tää vaan loppumaton tie. En tie-dä mitä
huomen tapahtuu, kuka seuraavaks kaatuu. Miksi ympäriltäni vaan
kaikki maatuu.
Pienenä tyttönä juoksin pitkin pihaa, hymy kasvoilla, vaikka kasvot
ruvella. Kaatunut olin usein, ihan liian usein, mutten maahan jäänyt.
Katseeni kuitenkin oli aina eteenpäin kääntynyt.
Kääntyykö myös uusi sivu näiden suruvuosien jälkeen, vuorelle
kiipeemisestä alamäkeen ja säkeen tän kun kirjotan, sut salaa mä
tapaavani odotan. Olet samanlainen mun mielessä, kun valokuvissa ja
mun unissa sut usein eläväksi saan. Varpaiden alla vaan mutaa, kunnes
kuva alkaa sulaan. Herään, ei se totta ollutkaan. Kuiskaan "Isi, oletko sä
siellä, minne pirut ei lennä?" Päällä pilven sun katsovan mua uskon,
muistatko vielä suuren lumiukon, kun kahteen metriin kurkotit pään
toisenkin puoliskon. Kaiken kertoa sulle uskalsin, ootko läsnä, tunnetko
tuskani...
Pienenä tyttönä juoksin sun syliin, hymy kasvoilla, vaikka kasvot ruhjeilla.
Puhalsit arveksi mun vuotavat haavat. Kun menit pois arkku avonainen
oli, kuin mun sieluni se apeana soi.
Kenen puoleen käännän kasvoni nyt, jopa lähimmät ystäväni sanovat ei
se ikävä tyrehdy. Opin ehkä elämään lopulta sen kanssa. Tuntuu sun
poismeno olevan mulle ikuinen ansa. Joit pääsiäisenä raa´an
kananmunan, et sain maalata sen, joit toisen, jos mul jäi himo
maalaamiseen. Ongit lelukaloi akvaariosta mun kanssa, haroit hiuksiani,
näitä en koskaan unohda. Poistaa mielestäni en pahoja muistoi voi, koska
kaikki mun päässä harmonisesti soi. Ei pahaa sanaa, ei huonoa muistoa.
Tiedän, olisit ylpeä musta. Olit maailman paras isi, miksen kauemmin
saanut pitää kiinni susta...
maanantai 4. helmikuuta 2013
Ikivanha haastis mulle, jonka löysin vasta nyt!
Hetkinen, löysin tän vasta nyt Vedenneidon blogista, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Tämä on mitä ilmeisimmin haastis, joten mielelläni vastaan! :)
1. Kerro linkin kera blogissasi kuka lahjoitti sinulle tämän tunnustuksen.
2. Kirjoita seitsemän satunnaista faktatietoa itsestäsi.
3. Lahjoita tämä tunnustus viidelletoista blogille/bloggaajalle.
Faktat:
1. Mä olen tosi laiska petaamaan sänkyäni, sinne mennään illalla uusiks kuitenkin.
2. Laitan eyelinerin aina ulkonurkasta sisänurkkaan. Eli väärään suuntaan.
3. En voi sietää toukkia.
4. Syön Dominokeksin aukaisemalla kahteen osaan ja syömällä viimeiseksi sen puolen missä on enemmän täytettä.
5. Kun ostan litrasen jäätelön ja leikkaan palan siitä, mun on tehtävä siitä "pehmistä". En koskaan syö jäätelöä "paloina"
6. Jos herään yöllä kesken unien, en koskaan katso kelloa, vaikka mieli tekisi.
7. Panttaan vanhoja viestejä puhelimessa, myös viestejä, jotka sisältää huonoja muistoja.
En kyllä keksi kenelle tän haasteen pistäsin eteenpäin niin napatkaa ken kokee haluavansa!
torstai 31. tammikuuta 2013
Viisaudenhammasepisodi!
Heräsin, jos oletetaan, että olin painajaisiltani saanut silmäystäkään nukuttua, jossain aamu seitsemän aikaan. Hammaslääkäripelko ei ole koskaan ollut listalla. Mutta nyt vatsa oli lähes yhtä sekaisin kun pää. Aloin tekemään puuroa ja katsoin Housea puolikkaan jakson, joskaan en siihen hirveästi keskittynyt. Lähinnä katsoin tyhjästi liikkuvaa kuvaa. Kello tikitti, nappasin ohjeen mukaan kahdeksalta Burana 800mg, nappasin myös oheisen jännityspaskakuvan ja painelin luomet turvoksissa pysäkille...
BON APPETIT!!!!
Klo 8.01
Hyppäsin bussiin 15 klo 8.12 ja kuuntelin rauhoittavaa In Flames mättöä matkan Koskipuistoon, jossa vaihdoin bussia täpötäyteen 28... Hirveellä munaravilla etsiin Biokatu 6B:tä, eli Tekonivelsairaala Coxan pääovea. Pääsin paikanpäälle ajoissa 8.52, kysyin mukavalta mummolta vessan sijaintia ja kävin siellä kattomassa viimehetken koskemattomia ikeniäni. Kello lähenteli 9.10 ja ihmettelin, että miksei minua jo kutsuta. Nainen tuli kyynelet silmissä ulos samaisesta huoneesta nro 13, mihin minun oli määrä mennä seuraavaksi. Kovin mieltä ylentävää... "Jasmin Koskinen" kaikui mun nimi tyhjällä käytävällä.
Istuin penkkiin ja kerroin et mulle on tehty hammaslääkärissä ihan kaikkee muuta, mutta tää on uus juttu ja ei pelon tai huolen häivääkään ollut ikinä, mut nyt myönsin että pelotti. Ensin vedin pari antibioottia naamariin ja sit purskuttelin minuutin jollain litkulla suutani. Penkki laskettiin ja hoitaja kokoajan rauhotteli mua, käki rentoutua ja muistaa hengittää, mun hengitys ajautu kokoajan tosi katkonaiseksi ja tiuhaksi.
Piikki nousi yläoikeella mun naaman yläpuolelle ja se oli menoa. Sattui ihan pirusti... Siis ihan VITUSTI. Kaksi ampullia jokaiseen poistettavaan hampaaseen, joita olikin vain kolme, neljän luulemani sijaan. (yhtä ei kuulemma tarvi välttämättä ikinä poistaa, kun niin syvällä leukaluussa vielä.) Kaksi ampullia tarkotti neljää saatanallisen kipeetä pistosta ja ulisin kun kuoleva eläin. Hetken kuluttua aloin täristä ja sydän hakkasi melkein ulos rinnasta. Puudutusaine sisältää kuulemma niin paljon adrenaliinia, että olo tuntuu höpöltä hetken aikaa. Ihan kun olis ollu jossain way higher... Puristin paperimyttyä käsissäni.
Sitten odoteltiin ja instrumentteja alettiin kasaamaan pöydälle jos jonkinmoista ja suojattiin mun rintakehä. Lopuks laitettiin vielä mun koko naama peittoon niin, että vain suun kohdalla oli aukko. En siis nähnyt juuri mitään. Ja kylmähiki valtas mun kädet. En päästänyt paperimytystä irti. Puudutus alkoi olla asemissaan...
Seuraavaksi tunsin kuinka alavasenta ientä alettiin skalpeeraamaan auki. Lekurin liike tuntu samalta, kun se olis leikannu leipää ja hammas ikenen alla vaan narskui. Kun ien oli saatu auki, huomattiin, että kysein viisuri on leukaluussa niin kovasti vielä kiinni, että pakko porata leukaluuta että saadaan hammas sen alta pois. Armoton pärinä, mutta kuitenkaan ei tuntunut missään. Seuraavana estradille astui valtavat pihdit. Lääkäri otti niistä kaksin käsin kiinni ja alkoi pyörittävällä edestakaisella liikkeellä nyhtämään hammasta leuasta irti. Tuntui inhottava paine kun pitkät juuret vihdoin luisui ulos mun ikenestä.(Laitan kuvat facebookkiin isompina, mutta) Tikit vaan perään, jotka näyttää tältä:
Ja noi tikit muuten maistuu ihan kamalalle!
Kahdelle muulle tehtiin samoin, vaikkakin alaoikea oli kivuliain ja paineistetuin. (?:D) Ylös jätettin oikealle yksi viisuri, mutta ei kyllä tän rääkin jälkeen tunnu missään. Tupot vuotokohtiin ja apteekkia kohti, oli ohjeistus.
No, kun hetken aikaa sain huilia penkissä, lykättiin käteen Kefexin-antibioottikuuri, Panacod- ja Buranareseptit, saikkulappu ja jälkihoito-ohjeet. Kello oli 10, tasan. Vartti per hammas, ei paha. Nousin ylös ja kävelin laukun luo, pyysin myös poistetut hampaat mukaan. :) Tekstasin äitille et "Nyt se on ohi" samalla kun kävelin odottaan bussia, jälleen täyttä sellasta. Teki kauheesti mieli osallistua vanhusten keskusteluun siirretystä bussipysäkistä, mutta tupot suussa se oli mahdotonta. Ai että tällästä hölösuuta kyrsi... :D Painelin apteekkiin ostaan Kefexiniä ja farmaseutille mössötin et "juft poiftettiin viishurit, faatan kuuloshtaa haffulta." Kyllä, lähes joka toinen S kuulosti siltä et oon vajaa tai kännissä ja joka toinen siltä että mulla on puhevika... Farmaseuttinainen naurahteli.
Pingoin 15 bussiin ja matkalla heitin suustani tupot huitin vittuun(roskiin, koska ne oli veressä) ja bussi oli, yllätys, täynnä. Hyppäsin kotipihassa pois. Pidäteltyäni koko matkan verilimamössöö suussani, sylkäsin sen pois, hyi, ja marssin ostamaan Herkkutrio-jäätelöö, sen mä oon ansainnu! Huomasin pakastehyllyjen lasista heijastuvan mun pikkuhiljaa turpoovan naaman ja piilotin sen takin kaulukseen. Epävarmana naamastani kävelin kassalle ja tein niin pikaisesti maksun, etten muistanu esittää plussakorttia... Taas kaupan pihassa syletti.
Nyt vihdoin reissusta selvinneenä nappasin pari kivaa kuvaa. Ensinnäkin, miten tunnissa mun alaleuka turpos tälläseks vasurista (jolta puolelta siis otettiin kaks hammasta):
Klo 11.15
Ja tämä toimiikin tämän viikon agendana:
Varmaan mietitte mitä tuo folio sisältää... Kerron kohta.
Kun olin ne tupot nyppässy pois niin verta alko tuleen ihan huolella. Näppäsin siitäkin pari havainnollistavaa kuvaa :)
Sitten se folion sisältö. Eli viimeisenä ja koko tämän blogimerkinnän aiheuttajat. Kuten kuvista ilmenee, täytyi hieman sitä poraa käyttää kahden hampaan kohdalla ja yhdessä killuu pieni satsi ientä :)
BON APPETIT!!!!
Kokemuksena melko iisi, jos puudutuksia ei lasketa! Nyt särkee..... ja paljon, kun puudutus kaikonnut!
sunnuntai 20. tammikuuta 2013
Täyskäännöksiä ja käännöksiä
Nyt on ollu sen sellasta kieputusta, ettei meinaa itekään pysyä elämässään mukana. Tässä äsken työhakemustani vähän päivittelin ja vaihdoin lärvikuvan CV:seeni, kun ei oikeen natsannu toi pinkki tukka enää mun nykysen kuontaloni kanssa. Mä oon muutenkin muuttunut nainen.
Ensinnäkin toi mun nykyinen intohimoni KUNTOSALI.
Miten en oo ennen löytäny sitä? Nyt en muuta tekiskään ku hilluis salilla ja ryhmätunneilla kaikenmaailman soudussa, kahvakuulassa, kehonhuollossa... Mut pakko se on tää viimenen 5kk vetää koulun kans täysillä verenmaku suussa, et voi löyhytellä hyviä papereita ku join lukioni pikkusen penkin alle.
Ja tosta juomisesta päästäänkin sujuvasti vaihtaan aihetta... ...juomiseen, tai no juomattomuuteen. Mä oon vakaasti nyt päättänyt et ennen kesää ei tartte vetää perseitä olalle. Eikä välttämättä kesälläkään, miksei terassil voi imee paria kaljaa ja mennä kotiin? Tää viikonloppu minkä olin selvinpäin, oli mun tähänastisista viikonlopuista tyydyttävin ja aktiivisin. Ei tarttenu juoda viimesiä pennejään eikä maata morkkiskrapulassa tuntiakaan. Aivan mahtava fiilis!
Perehdyin mun synaaniki v-lopun aikana ja löysin siitä ihan uusia ominaisuuksia, sanotin räppibiisin, tein CV:n päivityksen ja työhakemuksen, tein etätehtäviä, jotka oli vaikeita, mut jopa taisin pari laskua saada oikeinkin (huomenna deadline). Koin onnistumisen ja onnellisuuden tunteita ja kävin ekalla kahvakuulatunnilla.
Ja tää koko mun virkeys johtuu juurikin liikunnasta ja ittensä hyvänlaatusesta rääkkäämisestä (koulu on stressipesä ja sali painottaa sitä mukavasti). Mä jaksan paremmin, kun syön paremmin ja enemmän. Unta tartten vähemmän kun ennen, mutta unen laatu on parantunut kun ei tarvi pilleriä popsasta tuntia ennen petiä. Tietty on hermo kireellä välillä, mut se nyt kuuluu mun luonteeseen, eikä sitä voi salilla parantaa täysin.
Ja yksi murhe tipahti harteilta kun mulle irtos B-kortti viime tiistaina. Oonhan mä viel autokoululle pikkusen velkaa, mut nyt mullon se perkeleen kortti, niin ei tarvi sitä enää stressata. Nyt vaan rankkaa ajamista et perse tottuu ratin taakse. Kesällä olis ehkä suunnitelmissa oma auto, kun rahatilanne tästä natsaa.
Ainoo mikä hitusen jännittää on tän kuun viimenen päivä. Mullon aika suukirurgian poliklinikalle... Okei, odotan et saan viisauden hampaat poistettua, mutta se tapa, jolla se tehään on aika raffi. Ikenet skaplellilla auki, hampaat pilkotaan osiin ja palaset nypitään leukaluista yksitellen. Ja kaikki neljä viisuria kerralla paikallispuudutuksessa. Saattaa vallita lievä turvotus, kipu ja mustuus mun naamassa muutaman päivän. No mut siitä postaus ehkä ens kuussa.
Piti iskee ne räppibiisin sanat tähän viel jatkeeks mut ehkä niistä saa sit paremmin irti ku nauhotan sen. Ja kylhän ne jo julkastu on. Tos parin kuun päästä olis sit hyaluronihappobileet stadissa, mut siitä postailen sit myöhemmin lähempänä. Ai hitto, mä odotan kesää, kun nyt reenaan ahkerasti niin pääsee biitsille esitteleen timmiä kroppaa. Pylly on erityisesti reenin alla. Kyykkyjä horo, kyykkyjä!!!
Mut mukavaa sunnuntain jatkoo, meikä vetää parit papu-pekonimätöt viel!
<3:lla Jassu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)